Sairas elämä

Maanantai (viikko 9)

Vähän myöhässä tänään, ku alkuviikko on menny asioita hoidellessa ja järjestellessä. Muksut on taas flunssassa ja pitäis jaksaa myös vaihtaa huonejärjestystä että ne sais vihdoin oman huoneen. Vaaka näyttää 71,6 kg eli ihan hirveästi ei näköjään lopulta tullut painoa tolla herkutteluviikolla :) Viime maanantaista siis -800g. Salilla en ole kerennyt käymään kuin kerran viikossa ja lisäksi se kahvakuulahaaste, mutta en ota nyt lisää stressiä liikunnasta. Koitan sinne sienestämään päästä taas tällä viikolla niin saa muutaman tunnin verran liikuntaa siinäkin. Tänään isompi muksu muuten totesi ruokapöydässä, että "kasvikset ovat tosi terveellisiä ja kaikenlisäksi hyviä!" :D Mistähän lastenohjelmasta on tonkin kuullut, mut tuli hyvä mieli kun se noin totesi ja ilosena maisteli kasviksia ja kaupasta on valkkaillut parsakaalia ja kukkakaalia myös.

Aiheeseen mitenkään liittymättä, pakko laittaa ylös kun muksu totesi ihan puun takaa niin hauskasti eilen, että "äiti laita silmät kiinni, niin näet!". Vähän ihmettelin alkuun, mutta se oli siis tehnyt dubloista piilolaatikon ja piilottanut sinne ukkelin. Koitti siis matkia sitä, kun joskus sanon sille että laittaa silmät kiinni sillä aikaa kun piilotan sille jotain. Aika filosofisen kuulonen lausahdus mun mielestä jos sen irrottaa tosta asiayhteydestä :D

Maanantai (viikko 8)

Tänään vaaka näytti 72,2 kg. Vähän plussan puolelle meni, mutta eipä tullu yllätyksenä kun eilen oli ne muksun 1v pirskeet vihdoin ja viimein. Tääkin alkuviikko menee varmaan aika herkutteluks, kun niitä piirakoita ja kakkuja yms. on tuolla jääkaapissa. Nyt pitäis vaan taas saada viikkorytmistä kunnolla kiinni syömisten ja liikunnan suhteen, kun pari viikkoa on ollut aika härdelliä ja ollaan sairasteltu, aikuiset flunssaa ja muksuilla oli ilmeisesti enterorokko. Mut eiköhän tää taas tästä lähde normalisoitumaan pikkuhiljaa :)

Kiirettä

Aika stressaava viikko ollut ja loppuviikko menee muksun synttärijuhlia järkkäillessä ja muita asioita hoidellessa. Vaa'alla en ole ehtinyt ramppaamaan päivittäin, mutta paino näyttäisi vaihtelevan 70-72 kg välillä. Salilla käymistä olen vähän rajoittanut kun en osaa/halua siellä ruveta himmailemaan, mutta kroppa ei näköjään enää oikein kerennyt palautumaan niin lepuuttelen sitä nyt vähäsen. 1-2 kertaa viikossa olen käynyt viimeaikoina. Enimmäkseen liikunta on koostunut sienessä käymisestä, mäkisessä metsässä kun kiertelee muutaman tunnin niin katson kyllä päivittäisen liikuntatavoitteen täyttyneeksi :) Muksutkin ovat innostuneet metsässä käymisestä. Kahvakuulahaaste ei ole edennyt alkua pidemmälle, niitä on monelta päivältä rästissä, mutta toisaalta ihan kivakin tehdä tunnin jumppa kerralla eikä 10 minuutin erissä.

Outo olo

Hmm, ei se viikonlopun outo olo näköjään olekaan muuttunut mihinkään, en vieläkään pysty nukkumaan :S Ei mua oikeastaan edes väsytä, vaan ennemmin on sellainen olo koko ajan kuin olis vetässyt 5 energiajuomaa putkeen.. Yöllä siis myös, aamulla pystyisin kyllä vähän nukkumaan mutta toisaalta ei huvita kun on muutakin tekemistä. Eilen otin tupla-annoksen (eli pakkauksessa kerrotun maksimiannoksen) sitä unirohtoa ja ei kyllä auttanut yhtään. Pitäs ehkä kokeilla jotain muuta. Soitin nyt varmuudeksi terveyskeskukseenkin, varmistaakseni ettei tämä nyt ole enne jostain tuloillaan olevasta romahduksesta.. Mutta ei mua kyllä hirveesti huoleta, kyllä tämä tästä jotenkin päin kohta varmasti aukeaa. Ärsyttää vaan, kun tämä sotkee mun rytmit aterioiden ja liikunnankin suhteen.. Ruoka ei maistu yhtään (vaikka pakolla jotain vetelenkin ainakin muutaman kerran päivässä, usein proteiinipirtelöä jota jossain vaiheessa hommasin palautusjuomaksi kun siskokin sellaista käyttää, mutta ei ole siihen tarkoitukseen tullut käytettyä niin nyt sitten sitä juon jos muu ei mene alas), liikkuminen maistuisi, mutta mulla on selässä sellainen noidannuoli joka sinne on raskauksien jälkeen ruvennut kehkeytymään jos nostelen liikaa enkä keskity asentoihin. Toi kahvakuula sen taisi tällä kertaa laukaista, ja on mulla sen hoitoon fysioterapeutin ohjeet, joita aluksi noudatin noin viikon-pari ja sitten ne unohtui.. Nyt voisin kyllä nekin sisällyttää osaksi viikottaista liikuntaa ja venyttelyä :)

Maanantai (viikko 6)

Tänään aamulla vaaka näytti 71,4 kg eli -700g viime viikosta. Hienosti tippuu näköjään paino taikajuoman avulla ;) Mua on nimittäin yritetty perheen ja kavereiden toimesta jo vuosia saada juomaan teetä, mutta en ole siihen suostunut, koska olen pitänyt sitä mauttomana litkuna. Eikä mikään ihme, kun olen nähnyt teen vain kahvinkorvikkeena amatööreille, jotka eivät pysty syystä tai toisesta juomaan niin paljoa kahvia kuin eläminen ehdottomasti edellyttäisi. No ei ehkä ihan, mutta jollain tasolla mun mielessä se on aina jotenkin ollut (se huonompi) vaihtoehto kahville, eikä ihan erillinen ja itsellään nautittava juoma. Eikähän se hyvälle maistu, jos tekee mieli juoda kahvia ja sen sitten vaan vaihtaa teehen, koska se on jonkun mielestä terveellisempää.

Nyt sitten päätin antaa teelle mahdollisuuden. Aloitin kokeilemalla vihreää teetä, kun sitä on eniten hehkutettu ja kuulemma sillä on jotain painoa alentaviakin vaikutuksia. Tiedä sitten siitä, mutta ei se oikeastaan ole yhtään hassumpaa nyt kun sen erottaa selkeästi kahvista. Aamulla ja päivällä valitsen ehdottomasti kahvin, mutta se kolmas aamukahvikupponen saattaa sitten välillä vaihtua teehen ja iltaisin teetä on myös ihan kiva juoda. Mutta mua vähän häiritsee, kun toi on tollasta valmista pussiteetä. Päivän kiireessä tietty kiva kun se on nopeaa ja helppoa, mutta iltoihin mulle sopisi ehkä paremmin jos sen voisi tehdä itse. Täytynee vähän tutustua aiheeseen, koska mitään kokemusta tai tietoa aiheesta mulla ei ole. Vähän houkuttaisi ajatus jos eri elementtejä voisi siihen itse sekoitella ja haudutella sen sitten jotenkin ehkä vähän huolellisemmin myös.. Vähän ehkä sama kuin ruoan maustaminen, siitäkin tykkään. 

Noh, eiköhän toi paino muutenkin aika paljon heittele tilanteiden mukaan, tälle viikolle nyt sattui tällainen lukema. Toi mun vaa'alla hyppiminen alkaa välillä naurattaa itseänikin, mutta sitä nyt vaan on kiva tutkia, mikä vaikuttaa milläkin tavalla. Plus mä tykkään numeroista ylipäätään ehkä vähän liikaakin, siitä voisin itseasiassa kirjoittaa huvikseni jossain vaiheessa kanssa vähän ajatuksiani ylös :D Joka tapauksessa useimmiten mulla viikonloput eroaa arjesta sen verran paljon, että paino on tähän asti joka viikko mennyt U:n muotoisella käyrällä: alku- ja loppuviikosta painan enemmän kuin keskellä viikkoa. Tällä viikolla viikonloppu meni aika samalla kaavalla kuin muutkin päivät, niin ei tullut mitään kummempia pompsahduksia painonkaan suhteen.

Liikunnan kanssa täytyy ehkä vähän rauhottua.. Loppuviikosta keho ei enää nimittäin jostain syystä enää palautunut normaalisti. En tiedä olenko vaan remponut kuntotasooni nähden liikaa viimeistään nyt tuon aloittamani kahvakuulahaasteen myötä, vai onko siinä joku muu juttu taustalla. Olo oli nimittäin muutenkin viikonloppuna aika outo. Yliväsynyt olin selvästi (sellainen sumussa vaeltava hihittelijä), mutta myös jostain syystä musta tuntui siltä, kuin kävisin jotenkin ylikierroksilla. Ei siis mitenkään huonolta, vaan siltä, että keho olisi täynnä adrenaliinia ja vaikka lihakset eivät olleet valmiita kuin korkeintaan kävelylenkkiin, niin mieli olisi halunnut salille vetelemään enkkoja ja välillä mun teki myös jostain syystä mieli lyödä jotakin. Ja tämä olotila jatkui siis pitkälle yöhön, enkä voinut sen takia myöskään juurikaan nukkua, vaikka olisi kyllä tarvinnut. Eilen illalla otin jotain nukahtamista edistävää rohtoa joka on joskus tullut hankittua ja sainkin aamuyöstä sitten unen päästä kiinni. Onneksi miehellä alkoi loma niin pääsin nukkumaan tänäaamuna kun olo vähän helpotti! 

Onkohan mulla vähän liikaa stressiä ja patoumia :D En kyllä sikäli usko, että se olo oli kuitenkin mun mielestä sellainen ihan yliliiallisesta innostumisesta johtuva, pystyväinen olo ja ajatukset laukkasivat myös tauotta ruokkien sitä oloa lisää. Tai sitten mun aivot vaan taas työstää jotain tärkeää tai "tärkeää" taustalla niin kovaa, että sekoan vähän siitä. Mä en nimittäin yleensä juuri elämäntilanteiden takia stressaile, vaan luotan siihen, että joko vaan teen mikä näyttää järkevältä, tai jos mikään ei asioihin perehtymisenkään jälkeen näytä järkevältä, niin mun aivot ratkaisee kyllä nää potentiaalisesti stressiä aiheuttavat tilanteet ihan itsekseen taustalla ja ilmoittelevat sitten kun alkaa olla valmista. Yritän kyllä aina tätä prosessia sörkkiä, mutta ei siitä koskaan tule mitään. Itseasiassa kun tarkemmin mietin, niin olen kyllä viimepäivinä saanut myös tavallista enemmän kaikkia laadultaan melko vaihtelevia luovia idiksiä, ehkä se olo johtui siitä.

Tulipas paljon juttua yhteen päivään, mutta pakko oli kirjoittaa vähän ulos ja ylös näitä muitakin juttuja :D

Uni

Toi uus kello/aktiivisuusmittari kyttää myös mun nukkumisia. Aika hyvin itseasiassa näyttäisi tietävän, milloin nukun ja milloin vaan torkuttelen sohvalla. En tiedä miten, mutta se merkitsee unen unena ja makoilun makoiluna. Meillä siis on aika yleistä, että aamulla 05-06 aikaan kun muksut herää (ja mies lähtee töihin), siirrytään olkkariin, hoidan niiden aamuhommat ja laitan videon pyörimään isommalle. Pienempi saa sitten touhuta omia juttujaan lattialla ja minä torkuttelen sohvalla, kommentoin muksujen puuhia ja vähän vasemmalla kädellä heiluttelen leluja. Tätä jatkuu aamupalaan asti, joka syödään 07-08 aikaan. Annan muksuille kyllä kovaksi paahdettua leipää tai hedelmiä "esiaamupalaksi" jos vaikuttavat nälkäisiltä, mutta puuro syödään vasta vähän myöhemmin. Lähinnä siksi, että en jaksa hirveästi hyöriä noin aikaisin. Elättelen toiveita siitä, että jossain vaiheessa päivärytmi muuttuisi niin, että herääminen ei tapahdu ennen seitsemää. Nähtäväksi jää :D

Oon kyllä tiennytkin, että liian vähän tulee nukuttua, mutta jotenkin se kuitenkin konkretisoituu mulle vasta kun näen sen unen määrän numeroina. Mittarin mukaan nukun keskimäärin  4-5 tuntia yössä, josta rauhallista unta 3-4 tuntia :S Tosin tämä laskelma perustuu reilun viikon testijaksoon, koska en jaksa nukkua mittari kädessä jatkuvasti. Lisäksi siihen ilmeisesti syttyy toisinaan valo jos liikun. Eikä ole mikään himmeä valo, vaan sellainen hirveä halogeeni. Toivottavasti en ole hirveästi sojotellut sitä valoa muksujen silmiin testijakson aikana unissani meuhkatessani.. No, joka tapauksessa mittaustuloksesta puuttuu siis kokonaan mun "nukkumispäivät", eli vähintään kerran parissa viikossa mies hoitaa muksuja aamulla ja itse nukun puolille päivin. Tuo nostanee keskiarvoa lähemmäs siedettävää 6h yöunta, vaikka tietty se olisi järkevämpi nukkua joka yö vähän enemmän.

Koko elämäni peruskoulun jälkeen olen onnistunut venkoilemaan sekä lukion ja amk:n, että töiden kanssa niin, että juuri koskaan ei ole tarvinnut ennen 9 heräillä. Yleensä vasta lähempänä puolta päivää. Olen aina kuitenkin mennyt suht samoihin aikoihin nukkumaan, ennen vain nukuin 9-12 tuntia yössä. Muksujen takia on ollut vähän pakko alkaa heräilemään aiemmin, mutta nukkumaanmenoa en ole kuitenkaan saanut aikaistettua. Myös yöheräilyt ovat syöneet yöunia, mutta ne alkavat onneksi jo vähenemään. Mieluiten nykyään nukkuisin 8+ tuntia yössä, mutta en vain ole valmis luopumaan omasta- ja parisuhdeajasta iltaisin. 

Jossain vaiheessa syksyä/talvea, kun väsymys väistämättä yltyy pimeyden myötä, voisin kokeilla nukkua vähän enemmän. En ole vielä varma kumpi minulle on tärkeämpää, riittävä uni vai oma aika. Nyt sanoisin oma aika, mutta täytynee testata vähintään kuukausi nukkua edes tunnin enemmän joka yö, ja miettiä sen jälkeen parantaako vai heikentääkö se elämänlaatuani.

Onnistuminen

Tässä on nyt ollut erilaisia vastoinkäymisiä elämässä, ja mä rupesin miettimään, että miksi mikään ei tunnu saavan mua luovuttamaan tämän painonpudotuksen ja elämäntapamuutoksen suhteen. Muutama aiempi laihdutusyritys on kestänyt viikon-pari ja kaatunut ensimmäiseen pieneen vastoinkäymiseen. Tai ihan vaan unohtunut. Miksi mä tällä kertaa vain tiedän, että nyt mä onnistun? Mikä on erilaista kuin ennen?

Aiemmat laihdutusyritykset ovat lähteneet siitä, että vaaka näytti enemmän kuin ikinä ennen. Tuli morkkis, ja mietin että paino on nyt saatava alas. Suhtautuminen oli sama, kuin esimerkiksi koulu-/duuniprojektissa johon on alunperin aikaa ollut puoli vuotta, mutta ensimmäiset 5 kuukautta on tullut sluibailtua ja vasta loppumetreillä huomaa, että se deadline häämöttää jo ihan nurkan takana. Hitosti hommaa, liian lyhyt aika, pakko painaa yötä päivää. Erona näiden projektien välillä on kuitenkin se, että siinä koulu-/duuniprojektissa tosiaan on se deadline, ja sitä edeltävä kiireisin aika nyt vaan on aivan perseestä jos sen itselleen on sellaiseksi laiskottelemalla järjestänyt. Elämäntapamuutoksessa ei ole deadlinea. Ennen en koskaan miettinyt, mitä teen jos/kun paino putoaa. Alitajuinen taka-ajatus oli varmaan se, että sitten voin taas jatkaa elämää "normaalisti", eli kuten ennen painonpudotusta. Tai että siihen mennessä jokin on maagisesti itsestään muuttunut niin, että en enää lihokaan takaisin. Tämän tajuaminen on ehkä ollut se suurin muutos. Sen myötä muuttui suhtautuminen koko "projektiin".

Jos aion elää jollakin tavalla koko loppuelämäni, minun on nautittava siitä. Olen mukavuudenhaluinen, enkä tee juurikaan mitään vain siksi, että olisi pakko. Tätä en aio itsessäni muuttaa, koska haluan nauttia elämästä. Tämä lähestymistapa oli siis sisällytettävä myös tähän painonpudotukseen ja terveellisempien elämäntapojen hakemiseen. Niinpä päätin, että kärjistettynä syön mitä huvittaa, miten huvittaa ja liikun kun huvittaa. Yritän vain löytää keinoja, joiden avulla minua huvittaa suurimman osan ajasta syödä terveellisesti ja liikkua ainakin jonkin verran. Yllätyksekseni näitä keinoja ei ainakaan aluksi ole tarvinnut hakemalla hakea, vaan ne tulivat oikeastaan itsestään.

Minä tykkään lähes kaikesta ruoasta, joten syömisissä ei ole ollut mitään ongelmaa sen jälkeen, kun sain ateriarytmin avulla iltamässäilyn kuriin. Olen viimeaikoina syönyt herkkuja säännöllisen epäsäännöllisesti ja nauttinut niistä ilman myöhempiä tunnontuskia. Näin tämän oli tarkoituskin mennä. Olen ylpeä, että osaan herkutella vain joskus ja jättää sen siihen. Suurin tähän liittyvä havaintoni on ehkä se, että ennen esimerkiksi kahvipöydässä herkutellessa yleisin ajatus oli "paljonkohan mä kehtaan vielä ottaa lisää?". Nyt se on esimerkiksi valmiiksi annostellun jälkiruuan, jäätelöpuikon tai vastaavan kohdalla ollut ensimmäisen muutaman haukun jälkeen "nyt riittäisi, mutta tätä on vielä.. jaksankohan mä kaiken ja onko tätä edes järkeä syödä loppuun?". Tosi iso muutos, jonka uskoisin johtuvan ihan siitä, että nykyään kroppa kertoo mitä se tarvitsee ja milloin riittää. Se makukin on paras ihan vain pienen hetken, sitten siihen "turtuu". 

Luulisin, että kaltaisilleni herkuttelijoille on aika yleistä, että se käsi vain eksyy hakemaan sieltä sipsipussista mekaanisesti lisää, kunnes pohja tulee vastaan. Suklaata on pakko saada vielä muutama rivi, ja onhan se hyvää joo, mutta tosi monta kertaa huomasin syöneeni puoli pakettia muutamassa minuutissa maistamatta juuri mitään. Sitten minä järjen jättiläinen otin vielä reilusti lisää, jotta voisin "keskittyä makuun". Se herkuttelu on välillä myös aika pakonomaista. Mulle tämän tavan lopettamiseen riitti yksinkertaisesti ateriarytmin korjaaminen ja se, että rupesin mättämään niin paljon kasviksia joka päivä, että saan syötyä joka aterialla mahan täyteen, mutta kevyesti. Maun ja vaihtelun takia syön toki paljon muutakin, mutta pidän huolen, että minulla ei ole nälkä näitä valintoja tehdessäni. Ennen kasvikset oli mun mielestä oikeastaan aika turhia (= ei mitään oikeaa ruokaa). Vitamiinit saa purkistakin, joopajoo. Ei vaan hirveesti kiinnostanut. Mielipiteeni perustui varmaan lähinnä siihen, että jos koittaa korvata kunnon aterian parilla porkkanalla tai kurkunpalalla, niin siitä tulee kyllä vain paha mieli. Mutta jos keskittyy valmistaamaan hyvää ja monipuolista kasvisruokaa tai kasvislisuketta, niin se on kuitenkin vähän eri asia. Kohtelen siis nykyään kasviksia niinkuin muutakin oikeaa ruokaa :D

Entä mites se liikunta? Tähän asti olen tykännyt harrastamastani liikunnasta (salillakäynti, kotijumppa, pyöräily, kävely). Se on tuonut minulle paljon hyvää oloa ja jaksamista, enkä ole kertaakaan joutunut pakottamaan itseäni liikkeelle. Jos ei ole huvittanut, olen mennyt toisena päivänä. Tässä mulla on kuitenkin joku sellainen pieni kutina takaraivossa, että joko tämä johtuu alkuviehätyksestä, tai olen jäämässä koukkuun liikkumiseen. Toivon jälkimmäistä, mutta ensimmäisen varalle on tehtävä toimintasuunnitelma. Mitä teen, jos liikkumisesta uhkaa tulla pakkopullaa? Lupaan itselleni, että jos nykyinen liikuntainnostukseni uhkaa lopahtaa, etsin minua kiinnostavia lajeja. Ja miksen muutenkin. Minulla on muutama laji valmiinakin, joista tiedän nauttivani. Esteenä niiden aloittamiselle on pitkään ollut ajan- ja rahanpuute. Tiedän näiden olevan järjestelykysymyksiä. Aiempi liikunnan aloittamattomuuteni onkin johtunut näin jälkeenpäin ajateltuna oikeastaan siitä, että en vain ole arvostanut liikuntaa tarpeeksi laittaakseni siihen aikaa ja/tai rahaa. 

Toisaalta olen myös aiemmin miettinyt, että liikkumisesta maksaminen, ETENKIN kuntosalikortin hankkiminen on typerää, koska aina voi lähteä ilmaiseksi hölkälle. Vaikka inhoaisi hölkkäämistä. Mitä vain voi tehdä jos tarpeeksi haluaa. Mutta jos se liikunnan ja liikkumattomuuden raja menee siinä, tekeekö liikunnasta itselleen hauskan jutun vai pakkopullaa, niin kyllä mun mielestä kannattaa mennä sieltä, missä aita on matalin. Vaikka se vähän maksaisi, niin sen rahan saa kyllä tarvittaessa jostain muusta, vähemmän järkevästä pois. Varsinkin kun sen liikkumiseen käytetyn ajan tilalla tekisi kuitenkin muuten jotain muuta. Esimerkiksi kävisi leffassa tai viihteellä. Tai vetelisi telkkarin ääressä paketin jäätelöä ja pussin sipsejä.

Heiaheia

Kävin nyt varmuudeksi tänä aamuna vielä puntarilla, ja se onneksi näytti 72,1 kg, eli on sitä pudotusta ilmeisesti kuitenkin tullut viime viikollakin vajaa puoli kiloa :)

Aloitin Heiaheiassa kahvakuula-haasteen, niin saa kotonakin vähän jumppailtua. Eilinen tosin jäi kiireessä tekemättä, mutta teen sen tänään sisään niin saan aikataulun kiinni :) Viime viikot olen suorittanut venyttelyhaastetta ja tykkäsin kyllä. Hain jopa venyttelyohjeet netistä ja päätin venytellä ainakin kerran viikossa noin tunnin verran.

Olen muutenkin tykännyt tuosta Heiaheiasta, siellä saan hyvin seurattua liikuntatavoitteitteni toteutumista. Hyvin olen niihin päässytkin joka viikko. Painokäyräkin siellä on, jos sitä vaikka jossain vaiheessa myöhemmin haluan tutkia, toistaiseksi edistys sillä puolella on kyllä aika hyvin muistissakin :D

Maanantai (viikko 5)

Tänään en kerennyt aamulla punnnitsemaan painoa, ja näin iltasella vaaka näytti 72,9 kg. Olkoon se nyt sitten tämän viikon lukema, eli vähän plussalle meni. Hirveän raskas viikko ollut, lähinnä henkisesti. Ei ole oikein jaksamista kirjoitella nyt enempää, mutta kirjoittelen sitten taas (toivottavasti jo tällä tai ensi viikolla) kun on paremmin aikaa. Mielessä on kyllä muutama aihe, mutta niistä kirjoitan sitten paremmalla ajalla.

Mikään ei elämäntaparemontin suhteen ole muuttunut, vaan menen tällä hyväksi havaitsemallani metodilla. Jos alkaa näyttää siltä, että paino jumittuu, niin vähennän syömistä hieman. Katselen nyt kuitenkin ensin muutaman viikon miten tämä paino lähtee kehittymään.


edit. Seuraavana aamuna vaaka näytti 72,1 kg eli ehkä sitä pudotusta on kuitenkin tullut viikossa puolisen kiloa. No ensi maanantaina sen näkee, missä mennään :D

Maanantai (viikko 4)

Taas olisi maanantai, ja tänään paino on 72,6 kg. Olisin luullut, että vähemmän, kun vaaka lupaili viime viikolla jo 71 -alkuisia lukemia muutamana päivänä, mutta näillä mennään. On tuokin kuitenkin 0,3 kg vähemmän kuin viime viikolla. Yhteensä pudotusta on nyt ensimmäisen kuukauden aikana siis tullut 2,4 kg.

Nyt pääsen jo pikkuhiljaa taas lisäämään liikuntaa :) Pyöräilyä en vielä ole uskaltanut häntäluun takia kokeilla, mutta reippaita kävelylenkkejä ja kotijumppaa olen tehnyt ja salilla meinasin käydä ainakin pari kertaa tällä viikolla. Ostin myös itselleni aktiivisuusrannekkeen, josta olen jo pitkään haaveillut. Se kyllä motivoi minunkaltaistani tavoitekeskeistä ihmistä hyvin liikkumaan. Kyseessä siis Polar a360 ranneke. Valitsin kyseisen mallin, koska se mittaa sykkeen suoraan ranteesta. Tutustun vähän lisää rannekkeeseen ja kirjoitan lisää siitä kunhan saan kolme viikkoa käytettyä, jolloin sen pitäisi alkaa antamaan henkilökohtaistakin palautetta.

Yleensä hyvin harvoin ostan itselleni mitään, mutta tällä kertaa ajattelin, että jos tuo sijoitus auttaa minua liikkumaan vielä hiukan enemmän ja kohottamaan kuntoani, niin mikä sijoitus voisi olla tärkeämpi? Ihmisiä on erilaisia, ja monet (esimerkiksi äitini) varmasti pitävät sykemittareita ja aktiivisuusrannekkeita täysinä turhakkeina. Minulle se on kuitenkin vähän kuin peliä, joka päivä yritän saada 100 % aktiivisuuden täyteen. Jos meinaa jäädä vajaaksi, niin tulee tehtyä sellaisia juttuja, jotka muuten voisi siirtää toiselle päivälle (esimerkiksi haravointi, siivous, kaupassakäynti). Tai tehtyä vaikka iltajumppa tai -kävely. Joskus on tietenkin pakko jäädä sängynpohjalle ja tavoite ei täyty, mutta muina päivinä voin sitten liikkua vastaavasti enemmän. Kunhan keskiarvo pysyy kunnossa :D

Tunnustus (vol 2)

Jokin aika sitten julistin, että aion pitää tiukkaa alkoholitonta linjaa, kunnes saan painon hyvin putoamaan. Nyt näyttäisi siltä, että idea oli kuolleena syntynyt. Mietin, miksi? Olin kuitenkin ollut jo noin kuukauden "tipattomalla" kun ei ollut mitään isompia kekkereitä, joissa sitä alkoholia olisi tullut nautittua. Terassilla käyminenkään ei tuntunut pakolliselta, koska kesää oli (on) vielä kuitenkin hyvin jäljellä. Aina kun oli vaihtoehtona ottaa lasillinen, mietin, etten halua katkaista hyvää lakkoa tähän. Sitten kuitenkin tuli otettua ne pari viskilasillista henkeä avaamaan. Sen jälkeen tuo nollatoleranssi on ollut kaikkea muuta kuin nollatoleranssi..

Tänäkin iltana on tullut juotua pari rentouttavaa olusta. Ja nyt on mieli maassa, miksi piti taas? Nautin joka päivä noin 200-300 "ylimääräistä" kaloria kahvimaidon muodossa, ja nyt vielä viikonloppuisin saman verran tai enemmän lisää alkoholin muodossa.. Onko tässä mitään järkeä? Varsinkin kun uuden ruokavalion ja liikkumisen myötä en edes tarvitsisi rentoutuakseni kuin sen yhden, mutta aina se jääkaappi kuitenkin kutsuu hakemaan vielä toisen jos kolmannenkin.

Aloittaessani tätä painonpudotusprojektia päätin, että tällä kertaa kyseessä on elämäntapamuutos, eikä mikään muutaman viikon juttu. Tiesin, etten jaksaisi taistella herkkuhimoja vastaan loppuelämääni, joten päätin sallia herkut silloin, kun muu syöminen on kunnossa. Herkuttelu ei ole sen jälkeen ollut minulle mikään ongelma. Ehkäpä alkoholin kanssa pitäisi nyt ottaa sama suhtautuminen. Ei mitään kieltolinjaa eikä morkkiksia, vaan kohtuullistaminen. Viimeaikoina olen kieltäytynyt muutamasta terassikutsusta, jolloin olisin voinut viettää hauskaa aikaa kavereiden kanssa. Ajattelin kuitenkin kiusauksen nauttia alkoholia olevan liian suuri niissä olosuhteissa, joten jäin kotiin. Ja sitten kuitenkin juon himassa bisseä seuraavana viikonloppuna. Seurauksena tuplamorkkis, koska omaa typeryyttäni menetin hauskan illan kavereiden seurassa ja silti lopulta kuitenkin join alkoholia.

Tästä lähtien menen alkoholin kanssa samalla linjalla, kuin muidenkin herkkujen. Olen varovainen, mutta en kieltäydy täysin. Jos on juhlat, tai muuten vaan hauska ilta tiedossa, en laske kaloreita syömisistäni ja juomisistani. Herkuttelu tai juopottelu ei saa kuitenkaan jäädä tavaksi. Olen oppinut olemaan mässäilemättä iltaisin ja herkuttelemaan kohtuudella kun siinä on oikeasti järkeä. Nyt opettelen olemaan tissuttelematta viikonloppuisin ja käyttämään alkoholia vain silloin, kun siinä on järkeä. Juhlimisen ja erikoispäivien tarkoituksena on saada aikaan hyvää mieltä, eikä morkkiksia. Mutta jos joka päivä on juhlapäivä, niin silloin oikeastaan niitä juhlapäiviä ei ole ollenkaan.

Edistymistä

Tänään huomasin ilokseni, että tosta liikunnan lisäämisestä on kyllä ollut hyötyä. Jaksan nimittäin paljon enemmän leikkiä (riehua) lasten kanssa, jopa näin puolikuntoisena. Lisäksi asenteessani ja ajattelussani liikuntaa kohtaan on tapahtunut suuri muutos. Ennen pienikin hengästyminen tai hikoilu oli minulle kauhistus. Nykyään se ei häiritse ja mietin positiivisesti, että tämäkin muuten varmaan kohottaa kuntoa samalla kun voin leikkiä lapsille mieluisia leikkejä :)

Toivottavasti ensi viikolla jo alkaisin olemaan sen verran kunnossa, että voisin käydä taas salilla ja ehkäpä kokeilla jos häntäluu antaisi pyöräillä.. Pystyn jo jotenkuten istumaan etukenossa, kun en laita painoa siihen kipeään kohtaan.

Syö tarpeeksi

Olen lukenut monia painonpudotukseen liittyviä blogeja viimeaikoina, ja monet ovat saaneet painoa hyvin alas erilaisten vähäkaloristen dieettien avulla. Tulokset eivät aina ilmeisesti ole olleet pysyviä, mutta jotenkin takaraivossa on ollut sellainen pieni ajatus, että mitä jos voisinkin onnistua siinä? Mitä jos pystyisin boostaamaan painonpudotusta vaikka parin viikon dieetillä ja sitten jatkaisin tätä nykyistä, hyväksi toteamaani tapaa..

Eilen tuli sitten vahingossa vähän testattua kitudieetinomaista syömistä. Minä jaottelen ruoat pääsääntöisesti kolmeen kategoriaan:

1. Näitä voi syödä niin paljon kuin jaksaa. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi kasvikset, raejuusto, rahka, kevyet keitot yms. Pyrin nykyään huolehtimaan, että päivän syömisistä yli puolet kuuluu tähän kategoriaan.

2. Näitä voi syödä aina kun haluaa, mutta kohtuudella. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi lisukkeet (peruna, riisi, pasta), leipä, rasvaiset juustot, liha/kala/kana/kananmuna yms. Periaatteessa puhdas liha tai kala sellaisenaan (esim. uunilohi) voisi kuulua myös ensimmäiseen ryhmään, mutta taloudellisista syistä meillä syödään enemmän makaronilaatikon, uunivuokien ja kastikkeiden tyyppisiä ruokia, joissa liha ei ole laadukasta ja sen seassa on yleensä myös muita (epäterveellisempiä?) ainesosia.

3. Näitä voi syödä silloin tällöin, mutta kohtuudella, ja vain jos päivän muu ruokailu on kunnossa (= herkuilla ei korvata aterioita). Tähän ryhmään kuuluvat kaikki suolaiset ja makeat herkut.

En punnitse ruokiani, enkä laske kaloreita tarkkaan. Usein iltaisin kuitenkin käyn mielessäni läpi päivän syömiset ja arvioin paljonko kaloreita olen suunnilleen saanut. Pyrin noin 1500 kilokaloriin päivässä, sillä tuolla määrällä painon pitäisi tippua hiljakseen, jopa ilman liikuntaa. Samaan aikaan määrä on kuitenkin riittävä pitääkseen kehoni ja mieleni tyytyväisenä ja virkeänä. 

Eilen olin tehnyt ruoaksi pinaattikeittoa, jota en ole koskaan aiemmin itse tehnyt. Ruokahaluni on edelleen huono sairastelun takia ja keitto oli niin täyteläistä (ja kun siihen tuli nokare voitakin), niin luokittelin sen 2. kategoriaan. Söin useimmilla aterioilla pienen annoksen keittoa, kun ei tehnyt mieli enempää, ja illalla arvioin syöneeni jokseenkin riittävästi. Päivän aikana tuli tehtyä tunnin reipas kävelylenkki ja puolen tunnin hikijumppa kotona. Simahdin muksuja nukutellessani noin klo 21, mikä sinällään ei ole epätavallista, vaikka yleensä valvonkin puolille öin.

Yöllä yhden aikaan kuitenkin heräsin orastavaan päänsärkyyn ja nälkään. Onneksi mieli teki kuitenkin salaattia ja raejuustoa, eikä herkkuja! Söin yöpalaa ja mietin, mikä on mennyt pieleen. Tarkistin kalorilaskurista pinaattikeiton kaloriarvot, ja tajusin syöneeni todellisuudessa päivän aikana vain noin 500-700 kilokalorin edestä, eli aivan liian vähän. Herättyäni pyörin sängyssä lähes viiteen, ja kyllä harmitti herätä ennen seitsemää, kun olisi kerrankin kerennyt nukkumaan kunnon yöunet. Olo oli myös aika surkea. Päätin huolehtia riittävästä ravinnonsaannista entistä tarkemmin tilanteessa kuin tilanteessa. Päätin myös, etten todellakaan vaaranna kehoni ja mieleni selkeästi parantunutta yhteisymmärrystä sillä, että kituuttaisin dieetillä vain laihtuakseni nopeammin. 

Tapahtuneen jälkeen jäin miettimään, mistä tämä kaikki johtui. Käsittääkseni kitudieettejä markkinoivat tahot ja osa niiden käyttäjistä kertovat, että aluksi voi olla päänsärkyä, väsymystä yms. oiretta, mutta ne kuuluvat asiaan. Kun vaan puskee menemään, niin ennenpitkää ne katoavat ja dieettiä on kohtalaisen helppo noudattaa jonkin aikaa. Dieetin jälkeen kuitenkin tulee usein herkkuhimo ja saattaa tuntua, että paino nousee ennätysvauhtia, vaikka syömiset olisivat kohtuullisempia kuin ennen dieettiä. Uskoisin, että kyseinen ilmiö johtuu siitä, miten ihminen on alunalkujaan koodattu toimimaan. Jos keho saa liian vähän ravintoa hetken, se ilmoittaa negatiivisilla tuntemuksilla, että nyt olisi syytä syödä vähän enemmän. Jos ravintoa ei kuitenkaan tule lisää, keho menee ennenpitkää jonkinlaiseen "survival modeen", olo on valpas ja energinen, jotta yksilö voisi mahdollisimman tehokkaasti hankkia itselleen ravintoa. Tällaista oloa olisi ehkä mahdollista ylläpitää pitkäänkin tilanteessa, jossa ruokaa tosiaan olisi saatavilla vain elämiseen tarvittava määrä. Laihduttajien "ongelmana" on kuitenkin se, että ruokaa on aina saatavilla, ja jotenkin pitäisi voittaa se alkukantainen vaisto syödä enemmän. Ennenpitkää vaisto vie kuitenkin voiton, ja ihminen syö. Tässä vaiheessa uskoisin, että elimistö kerää aluksi erityisen hanakasti vararavintoa, jotta vastaava tilanne ei toistuisi. Näin sen voi mielestäni loogisesti ajatella menevän, mutta tämä ei tosiaan perustu mihinkään tutkimukseen tai faktatietoon. 

Nyt lähtee jo pahemman kerran rönsyilemään, mutta tätä kirjoittaessani mietin vielä pidemmälle.. Eli mitä sitten tapahtuu, jos jollakulla oikeasti on se rautainen itsekuri ja tahdonvoima, jolla voi voittaa ihmisen luontaisen tarpeen syödä riittävästi ruokaa. Todennäköisesti kitudieetti voisi toimia, jos henkilö pystyisi dieetin loppumisen jälkeen hyvin hitaasti ja hallitusti lisäämään ruoasta saamaansa energiamäärää. Näin keho ei välttämättä missään vaiheessa toteaisi, että "nyt loppui pula-aika ja alkoi varastointi-aika", vaan yksinkertaisesti tyytyisi siihen, mitä saa. Olen siis sitä mieltä, että dieetit toimivat hyvin teoriassa, mutta harvoin käytännössä. Itse en uskalla vaarantaa vasta hiljattain löytämääni oman kehoni kuuntelemisen taitoa ryhtymällä dieetille. En tunne itseäni tarpeeksi hyvin voidakseni olla varma onnistumisesta, todennäköisyydet olisivat varmaan onnistumisen puolelle noin 75-25. Riski ei ole ottamisen arvoinen, kun vaihtoehtona on nykyinen käytäntöni, jolla varmasti onnistun. Vaikkakin hitaammin.

Maanantai (viikko 3)

Vaaka näytti tänään 72,9 kg. Tosi pieni pudotus taas (-200g viikossa), mutta ihmekös tuo kun olen maannut melkein koko viikon sängynpohjalla turpoamassa. Olen silti tyytyväinen, varsinkin tuo seuraavan kilon puolelle pääseminen on aina kivaa :)

Painonpudotukseen mitenkään liittymättä on pakko nyt vähän kirjoittaa muitakin ajatuksia ylös.. Saatiin eilen vähän ikävää postia liittyen miehen firman konkurssiin ja ulosottoon. Nyt voi olla, että miehen täytyy jäädä lasten kanssa kotiin ja minun mennä töihin. Tilannetta hankaloittaa se, että opintoni ovat harjoitteluja vaille valmiit, eli pitäisi löytää oman alan töitä, jotta valmistuisin. Samaan aikaan pitäisi myös pystyä elättämään nelihenkinen perhe sillä palkalla. Työ pitäisi myös löytää todella pian. Mutta miten saada suht hyväpalkkainen oman alan työpaikka ilman papereita, se pitäisi tässä nyt keksiä.. Toimeentulotukeakaan en voi hakea, koska olen säästänyt vuosia asuntoa varten ja ne rahat pitäisi käyttää ensin ja jättää jäähyväiset koroille, joista kertyy kuitenkin tuhansia euroja.. Ei oikein huvita sitäkään unelmaa nyt heittää tämän takapakin takia. Ja jos en onnistu saamaan toivomaani paikkaa, kyllä minulle silti töitä löytyy ja voin samalla etsiä sitten oman alan töitä.

Tuntuu, että meillä on nyt jostain syystä erityisen paljon huonoa onnea.. ensin tuo häntäluu rikkoontui, sitten tuli ikävää postia. Sen jälkeen esikoinen mäjäytti sängynlaitaan poskensa niin, että on koko poski ja silmä mustana. Ja vielä tänään päivä lähti hienosti käyntiin, kun rupesin ihan normaalisti kaatelemaan muksuille maitoa, mutta ensimmäistä kertaa he olivat huomaamattani käyneet repimässä mukeistaan pohjan "tiivisteet" irti.. Maito kyllä pysyi mukeissa ensin, mutta sitten kun nostin niitä niin sinne valahti puoli litraa maitoa pitkin keittiön kaappeja.. Hieno alku päivälle ruveta jynssäämään niitä kaappeja sisältöineen viiden aikaan aamulla.. 

Eiköhän tämä tästä kuitenkin vielä iloksi muutu, jotain täytyy nyt vaan keksiä miten saisin raha-asiat rullaamaan. Onneksi minulla on tämä painoprojekti jo aloitettuna, koska nyt tuntuu, että se antaa voimaa. Voin hallita edes jotakin tämän sekavan tilanteen keskellä. Lisäksi on erittäin hyvä, että olen jo aloittanut projektin, sillä tässä tilanteessa en varmasti tulisi aloittaneeksi. Itseasiassa todennäköisesti olisin epätoivoissani mässäillyt hirveitä määriä suklaata ja muuta, viiniäkin varmasti olisi mennyt ja paino varmaan huitelisi kohta jo kahdeksankympin puolella. Kyllä noista raha-asioista jotenkin aina selvitään, vaikeaa se tulee varmasti olemaan seuraavina vuosina, mutta ainakaan ei tarvitse sitten sen jälkeen ruveta tiputtamaan nykyisen kahdenkymmenen kilon sijasta neljääkymmentä.

Koitan parhaani mukaan pysyä positiivisena, itseni ja koko perheen takia.

Ruokailu kiireessä

Äsken jouduin miettimään kiireruokaa. Yleensä meillä on aina jääkaappi täynnä ja siellä on myös valmiina jotakin edellisen päivän lämmintä ruokaa. Ei sitä samaa lämmintä ruokaa kuitenkaan viitsi joka aterialla syödä, joten yleensä sovellan itselleni lounaaksi jotakin pikaista. Ennen lähes aina myös kaloripitoista (ja pahaa! en edes syönyt näitä siksi, että pitäisin niistä, vaan koska ei muka ollut muuta), esimerkiksi nuudelia kermaviilillä, tai ihan vaan lasten riisikakkuja juustolevitteellä tai naksuja tai erilaisia voileipiä. Kasviksiin olen aina aiemmin suhtautunut vähän niin, että ei niistä varsinaiseksi ruuaksi ole, mutta pakko pari kurkunpalaa olla lautasen reunalla, kun ne kerran ovat kuulemma terveellisiä. Lisäksi kuvittelin aiempien välipalojen ja lounasruokien olevan semi-kevyitä ja terveellisiä. Majoneesin ja kastikkeiden kanssa läträilin myös huolella, koska ei se sata-parisataa lisäkaloria per ruoka kuitenkaan kovin paljoa ole..

Nyt olen kuitenkin vihdoin löytänyt kasvikset! Uusi nopea ja helppo lempivälipala/lounas onkin perus salaatti, johon lisään ehtimisen ja maun mukaan esimerkiksi porkkanaa, kukkakaalia, kesäkurpitsaa ja puoli paketillista raejuustoa tai salaattijuustoa. Pahimmassa kiireessä pelkkä kurkku ja raejuustokin toimii, kevyttä ja hyvää :) Majoneesia tai öljyä lisään kyllä salaattiin vieläkin, mutta nykyään maltillisesti. Pääruuan sekaan olen kyllä ujuttanut kasviksia jo pidemmän aikaa, esimerkiksi nyt jääkaapissa odottaa tofu-kasvisrisotto (teki mieli kokeilla tofua jostain syystä :D), mutta se riisiosuus siinä on sen verran raskas, että syön sitä mieluummin päivälliseksi.

Olen pyrkinyt pitämään siitä kiinni, että jääkaapissa on aina salaattia sitä varten, että ei jäisi lounas väliin ainakaan sen takia, että "ei ehdi" pilkkoa. Teen nykyään 1-2kg salaattia joka toinen päivä ja siitä sitten syön sitä vaihtelevilla lisukkeilla ainakin lounaaksi ja iltapalaksi, välillä myös välipalaksi. Vaihtelen salaatin aineksia paljon ja automaattisestikin ne tulevat vaihtumaan kauden mukaan. Varmaan jossain vaiheessa voisi kokeilla lisätä jotain hedelmiäkin :) Toistaiseksi en ole yhtään kyllästynyt, mutta onhan sitä paljon muitakin nopeita, kevyitä ja terveellisiä vaihtoehtoja sitten jos jossain vaiheessa alkaa salaatti tökkimään.

Hopeareunus

Huhhuh mikä viikko.. Maanantaina alkoi keuhkoputkentulehdus, ja samana päivänä löin kipeästi häntäluuni kovaan pyörän satulaan lainatessani liian isoa pyörää. Ensin ajattelin, että se vain vähän kolahti, mutta parin päivän päästä alkoi ihan järkyttävä kipu. En pystynyt ollenkaan istumaan tai menemään itse makuulle ja käveleminenkin oli työlästä. Onneksi esikoinen pääsi mumminsa luo hoitoon, pienemmän kanssa päätin odottaa aamuun ja soittaa apua, jos en pääse ylös sängystä.

Onneksi löysin lääkekaapista minulle aiemmin viisureiden poiston yhteydessä määrättyä panacodia ja vahvempaa buranaa, joita en silloin tarvinnut. Niiden ja miehen avulla pääsin makuulle ja pystyin nukkumaan pari tuntia. Sain kuopuksenkin kammettua sängystä aamulla suht helposti, nostaminen ei onneksi tehnyt yhtään pahaa vaan omat asentomuutokset lähinnä. Pari päivää sitten oikeastaan makoilin vain sohvalla ja varasin vettä ja maitoa ja smuuthien ja muuta pientä naksua lähistölle, ettei muksu ainakaan janosta tai nälästä kärsi jos en pääsekään enää ylös. Perjantaina olo oli onneksi jo vähän parempi, pääsin jo helpohkosti itse liikkumaan ja nyt lauantaina olo on jo ihan ok, vaikka jouduin lopettamaan panacodin käytön aamulla sivuvaikutusten takia. Istumaan en pysty vieläkään, mutta toivottavasti siellä on vaan joku tulehdus tullut tämän keuhkoputkentulehduksen myötä, niin paranee varmaan pian ja pääsen taas pyöräilemään.

Inhottava viikko on ollut sikäli, että oikein mitään en ole päässyt tekemään. Muksuilla on onneksi ollut tarpeeksi viihdettä, kuopuskin tykkäsi kun sai kerrankin rauhassa leikkiä kaikilla leluilla, kiipeillä esikoisen tuoleilla yms. vaikka ei ulos pariin päivään päässytkään. Ja minä olen ottanut tämän sairastumisen toisaalta myös positiivisena haasteena, sillä yleensä sairastuttuani olen mässäillyt ihan mitä huvittaa koko sairausajan. Olen ajatellut, että se on johtunut jostain itsesäälissä rypemisestä ja siitä, että mitään muutakaan kivaa ei kipeänä voi tehdä kuin syödä.. Mutta tarkemmin ajateltuani se on kyllä todennäköisesti johtunut enemmän siitä, että kipeänä ei oikein tee mieli syödä, joten koko päivä on mennyt joko napostellessa jotain pientä suuhun vähän väliä, tai syöden vain yksi ateria päivällä. Sitten illalla yllättäen on tullut hirveä herkkuhimo, jolle olen antanut periksi, koska yhyyy. Tällä kertaa kuitenkin päätin yrittää syödä edes jotakin joka aterialla, ja iltaisin ei edes tehnyt mieli herkkuja! Join kivennäisvettä ja Hibiscus-teetä ja siinä se :)

Painoa en ole viitsinyt seurata sen jälkeen kun alkuviikosta vaaka näytti hirveitä lukemia. Toivon sen johtuvan vain nesteturvotuksesta ja lähes viikon jatkuneesta makoilusta. Maanantaina sen sitten näkee, mitä painolle kuuluu. Nyt alkaa olla jo onneksi parempi olo, vaikka ääni on vieläkin poissa ja häntäluukin välillä vihloo. Pääsen kuitenkin liikkumaan edes rauhallisesti, kävelyille ja arkiliikunnan muodossa. Pakko vähän käsitreeniäkin kokeilla, kun käsipainot tuossa lojuvat, se tuskin rasittaa keuhkoja tai perää :D

Keuhkoputkentulehdus ja tunnustus

No eipä mennyt kurja olo ohi, vaan tuli keuhkoputkentulehdus.. Onneksi älysin viime hetkellä olla menemättä sinne spinningiin. Hölkkäilin kyllä juoksumatolla 20 min silläaikaa kun sisko polki, eikä sekään tehnyt oikein hyvää. No, tiistaina olo olikin jo melkoisen kamala. Nyt siihen tunnustusosioon.. join siis pari lasia viskiä eilen ja toissapäivänä. Se nyt vaan jostain syystä auttoi, sen jälkeen tuntui, että henki kulki eikä keuhkoja poltellut ihan niin paljoa.

Sain hyvin unen päästä kiinni eilen (ylläri parin viskipaukun jälkeen :D), mutta loppuyö ei mennyt yhtään putkeen. Nukuin pari-kolme tuntia, kunnes kuopus halusi maitoa, jonka jälkeen en sitten saanutkaan enää millään unta. Viiden aikaan rupesi tuntumaan, että ehkä uni tulee sittenkin, mutta sitten muksut jo heräilivätkin.. En normaalistikaan nuku kovin hyvin, ehkä 5-6 tuntia yössä, joten nyt olo on kyllä hyvin väsynyt. Onneksi keuhkot tuntuvat vähän paremmilta jo. Muksut tosin taitavat olla myös tulossa kipeiksi..

Tämän viikon otan liikunnan kannalta rauhallisesti. Minulla on rasitusastma, joka on kyllä hoidettu siinä mielessä jo lapsena, että en enää tarvitse lääkkeitä ja voin liikkua normaalisti. Mutta hengenahdistusta inhoan yli kaiken, joten en aio harrastaa mitään liikuntaa jossa hengästyn ennenkuin olen varmasti terve. Taitaa myös täytyä siirtää kuopuksen synttäreiden juhlistamista seuraavaan viikonloppuun. Onneksi sekä miehen, että minun perheet asuvat lähellä, niin pitäisi järjestyä helposti.

Nyt koitan lepäillä ja parannella itseäni. Onneksi muksuilla on ollut sen verran aktiviteettia viimeaikoina, että pari sisäpäivää tuskin haittaa. Toivottavasti eivät tulisi kovin kipeiksi myöskään.

Maanantai (viikko 2)

Tänään puntari näytti 73,1 kg. Pudotusta viime maanantaihin nähden on vaivaiset 200g, mutta en huolestu. Olen hypännyt vaa'alla tapani mukaan joka aamu ja paino on viime viikolla vaihdellut välillä 72,3 - 74,6 kg. Nestetasapaino näyttäisi vaikuttavan aika paljon, koska rankemman treenin jälkeen paino on ollut pari päivää reilusti koholla. Voisin tehdä vaikka niin, että lasken kuukausittain keskiarvon viikkopudotukselle. Jos lukema osuu välille 0,5 - 1 kg olen tyytyväinen, muuten rukkaan ruokavaliota uudestaan.

Vähän tuntuu, että saatan olla tulossa kipeäksi :/ Olen kuitenkin sopinut siskoni kanssa, että menemme tänään yhdessä spinningtunnille, joten täytyy vaan sitten kuulostella omaa oloa siellä. Toivottavasti menee ohi, en jaksaisi mitään kesäflunssaa nyt kun kuopuksen ekat synttäritkin ovat tällä viikolla.

Miksi lihoin?

Mietinpä äsken, että miksi oikeastaan olen nykyään näin lihava. Heti tuli mieleen, että onneksi heräsin sentään tähän asiaan ajoissa, enkä esimerkiksi vasta sitten, kun olisin ollut jo vaikeasti ylipainoinen. Mutta syy lihomiseeni on kohdallani selvä. Ennen join reippaasti alkoholia ja poltin tupakkaa. Ensin vähensin näitä, ja korvasin tietenkin entisten elämäntapojen jättämiä "tyhjiä hetkiä" herkuttelulla. Aluksi en kuitenkaan lihonut paljoa, ennen lapsia painoin reilu 60 kg, eli olin vielä ihan normaalipainoinen ja -kokoinen.

Raskausaikana kuitenkin lähti mopo käsistä. Entiset paheet oli jätettävä taakse, joten herkuttelu lisääntyi entisestään. Olo oli muutenkin varsinkin loppuraskaudessa sen verran tukala, että käytin sitä tekosyynä liikkumattomuuteen ja mässäilyyn. Ensimmäisestä raskaudesta jäi kymmenisen kiloa ekstraa vyötärölle, joita en kuitenkaan mielestäni voinut lähteä pudottamaan, koska muutenkin hankalasti onnistunut imetys olisi muka voinut jotenkin kärsiä jos olisin jättänyt muutaman hillomunkin ja juustocroissantin väliin. Tiesin myös haluavani toisen lapsen pian, joten ei tuntunut mielekkäältä lähteä pudottamaan painoa siinä raskauksien välissä, vaan sitten kaikki kerralla myöhemmin.

Toinen raskaus meni samalla kaavalla kuin ensimmäinen, söin jatkuvasti jotakin ja herkuttelin aina kun vähänkin teki mieli. Kiloja jäi tälläkin kertaa noin kymmenen, mutta onneksi imetys lähti hyvin käyntiin ja hieman herkuttelua vähentämällä sain muutaman kilon nopeasti pudotettua pois. Silti jäljellä oli vielä noin +15 kg verrattuna tilanteeseen ennen lapsia. Olin kuitenkin silloinkin omasta mielestäni hieman turhan tukeva, joten tavoitteenani olisi nyt pudottaa kokonaisuudessaan noin 20 kiloa. Tavoite toki tarkentuu myöhemmin, kun näen minkä muotoinen olen liikunnan lisäämisen myötä sitten lähempänä 60 kiloa. Toivottavasti ensi kesään mennessä :)

Nyt minulla ei oikein ole enää tekosyitä jäljellä, miksi en voisi ryhtyä pudottamaan painoani. Tällä kertaa tämä on kuitenkin aiemmista yrityksistäni poiketen enemmänkin elämäntapojen muutoksen hakemista kuin varsinaista laihduttamista. Tietenkin tavoitteena on silti tuo noin 20 kilon painonpudotus samalla. Kohta lähden salille kokeilemaan vähän rauhallisempaa spinningtuntia :)