Maanantai (viikko 6)

Tänään aamulla vaaka näytti 71,4 kg eli -700g viime viikosta. Hienosti tippuu näköjään paino taikajuoman avulla ;) Mua on nimittäin yritetty perheen ja kavereiden toimesta jo vuosia saada juomaan teetä, mutta en ole siihen suostunut, koska olen pitänyt sitä mauttomana litkuna. Eikä mikään ihme, kun olen nähnyt teen vain kahvinkorvikkeena amatööreille, jotka eivät pysty syystä tai toisesta juomaan niin paljoa kahvia kuin eläminen ehdottomasti edellyttäisi. No ei ehkä ihan, mutta jollain tasolla mun mielessä se on aina jotenkin ollut (se huonompi) vaihtoehto kahville, eikä ihan erillinen ja itsellään nautittava juoma. Eikähän se hyvälle maistu, jos tekee mieli juoda kahvia ja sen sitten vaan vaihtaa teehen, koska se on jonkun mielestä terveellisempää.

Nyt sitten päätin antaa teelle mahdollisuuden. Aloitin kokeilemalla vihreää teetä, kun sitä on eniten hehkutettu ja kuulemma sillä on jotain painoa alentaviakin vaikutuksia. Tiedä sitten siitä, mutta ei se oikeastaan ole yhtään hassumpaa nyt kun sen erottaa selkeästi kahvista. Aamulla ja päivällä valitsen ehdottomasti kahvin, mutta se kolmas aamukahvikupponen saattaa sitten välillä vaihtua teehen ja iltaisin teetä on myös ihan kiva juoda. Mutta mua vähän häiritsee, kun toi on tollasta valmista pussiteetä. Päivän kiireessä tietty kiva kun se on nopeaa ja helppoa, mutta iltoihin mulle sopisi ehkä paremmin jos sen voisi tehdä itse. Täytynee vähän tutustua aiheeseen, koska mitään kokemusta tai tietoa aiheesta mulla ei ole. Vähän houkuttaisi ajatus jos eri elementtejä voisi siihen itse sekoitella ja haudutella sen sitten jotenkin ehkä vähän huolellisemmin myös.. Vähän ehkä sama kuin ruoan maustaminen, siitäkin tykkään. 

Noh, eiköhän toi paino muutenkin aika paljon heittele tilanteiden mukaan, tälle viikolle nyt sattui tällainen lukema. Toi mun vaa'alla hyppiminen alkaa välillä naurattaa itseänikin, mutta sitä nyt vaan on kiva tutkia, mikä vaikuttaa milläkin tavalla. Plus mä tykkään numeroista ylipäätään ehkä vähän liikaakin, siitä voisin itseasiassa kirjoittaa huvikseni jossain vaiheessa kanssa vähän ajatuksiani ylös :D Joka tapauksessa useimmiten mulla viikonloput eroaa arjesta sen verran paljon, että paino on tähän asti joka viikko mennyt U:n muotoisella käyrällä: alku- ja loppuviikosta painan enemmän kuin keskellä viikkoa. Tällä viikolla viikonloppu meni aika samalla kaavalla kuin muutkin päivät, niin ei tullut mitään kummempia pompsahduksia painonkaan suhteen.

Liikunnan kanssa täytyy ehkä vähän rauhottua.. Loppuviikosta keho ei enää nimittäin jostain syystä enää palautunut normaalisti. En tiedä olenko vaan remponut kuntotasooni nähden liikaa viimeistään nyt tuon aloittamani kahvakuulahaasteen myötä, vai onko siinä joku muu juttu taustalla. Olo oli nimittäin muutenkin viikonloppuna aika outo. Yliväsynyt olin selvästi (sellainen sumussa vaeltava hihittelijä), mutta myös jostain syystä musta tuntui siltä, kuin kävisin jotenkin ylikierroksilla. Ei siis mitenkään huonolta, vaan siltä, että keho olisi täynnä adrenaliinia ja vaikka lihakset eivät olleet valmiita kuin korkeintaan kävelylenkkiin, niin mieli olisi halunnut salille vetelemään enkkoja ja välillä mun teki myös jostain syystä mieli lyödä jotakin. Ja tämä olotila jatkui siis pitkälle yöhön, enkä voinut sen takia myöskään juurikaan nukkua, vaikka olisi kyllä tarvinnut. Eilen illalla otin jotain nukahtamista edistävää rohtoa joka on joskus tullut hankittua ja sainkin aamuyöstä sitten unen päästä kiinni. Onneksi miehellä alkoi loma niin pääsin nukkumaan tänäaamuna kun olo vähän helpotti! 

Onkohan mulla vähän liikaa stressiä ja patoumia :D En kyllä sikäli usko, että se olo oli kuitenkin mun mielestä sellainen ihan yliliiallisesta innostumisesta johtuva, pystyväinen olo ja ajatukset laukkasivat myös tauotta ruokkien sitä oloa lisää. Tai sitten mun aivot vaan taas työstää jotain tärkeää tai "tärkeää" taustalla niin kovaa, että sekoan vähän siitä. Mä en nimittäin yleensä juuri elämäntilanteiden takia stressaile, vaan luotan siihen, että joko vaan teen mikä näyttää järkevältä, tai jos mikään ei asioihin perehtymisenkään jälkeen näytä järkevältä, niin mun aivot ratkaisee kyllä nää potentiaalisesti stressiä aiheuttavat tilanteet ihan itsekseen taustalla ja ilmoittelevat sitten kun alkaa olla valmista. Yritän kyllä aina tätä prosessia sörkkiä, mutta ei siitä koskaan tule mitään. Itseasiassa kun tarkemmin mietin, niin olen kyllä viimepäivinä saanut myös tavallista enemmän kaikkia laadultaan melko vaihtelevia luovia idiksiä, ehkä se olo johtui siitä.

Tulipas paljon juttua yhteen päivään, mutta pakko oli kirjoittaa vähän ulos ja ylös näitä muitakin juttuja :D

Onnistuminen

Tässä on nyt ollut erilaisia vastoinkäymisiä elämässä, ja mä rupesin miettimään, että miksi mikään ei tunnu saavan mua luovuttamaan tämän painonpudotuksen ja elämäntapamuutoksen suhteen. Muutama aiempi laihdutusyritys on kestänyt viikon-pari ja kaatunut ensimmäiseen pieneen vastoinkäymiseen. Tai ihan vaan unohtunut. Miksi mä tällä kertaa vain tiedän, että nyt mä onnistun? Mikä on erilaista kuin ennen?

Aiemmat laihdutusyritykset ovat lähteneet siitä, että vaaka näytti enemmän kuin ikinä ennen. Tuli morkkis, ja mietin että paino on nyt saatava alas. Suhtautuminen oli sama, kuin esimerkiksi koulu-/duuniprojektissa johon on alunperin aikaa ollut puoli vuotta, mutta ensimmäiset 5 kuukautta on tullut sluibailtua ja vasta loppumetreillä huomaa, että se deadline häämöttää jo ihan nurkan takana. Hitosti hommaa, liian lyhyt aika, pakko painaa yötä päivää. Erona näiden projektien välillä on kuitenkin se, että siinä koulu-/duuniprojektissa tosiaan on se deadline, ja sitä edeltävä kiireisin aika nyt vaan on aivan perseestä jos sen itselleen on sellaiseksi laiskottelemalla järjestänyt. Elämäntapamuutoksessa ei ole deadlinea. Ennen en koskaan miettinyt, mitä teen jos/kun paino putoaa. Alitajuinen taka-ajatus oli varmaan se, että sitten voin taas jatkaa elämää "normaalisti", eli kuten ennen painonpudotusta. Tai että siihen mennessä jokin on maagisesti itsestään muuttunut niin, että en enää lihokaan takaisin. Tämän tajuaminen on ehkä ollut se suurin muutos. Sen myötä muuttui suhtautuminen koko "projektiin".

Jos aion elää jollakin tavalla koko loppuelämäni, minun on nautittava siitä. Olen mukavuudenhaluinen, enkä tee juurikaan mitään vain siksi, että olisi pakko. Tätä en aio itsessäni muuttaa, koska haluan nauttia elämästä. Tämä lähestymistapa oli siis sisällytettävä myös tähän painonpudotukseen ja terveellisempien elämäntapojen hakemiseen. Niinpä päätin, että kärjistettynä syön mitä huvittaa, miten huvittaa ja liikun kun huvittaa. Yritän vain löytää keinoja, joiden avulla minua huvittaa suurimman osan ajasta syödä terveellisesti ja liikkua ainakin jonkin verran. Yllätyksekseni näitä keinoja ei ainakaan aluksi ole tarvinnut hakemalla hakea, vaan ne tulivat oikeastaan itsestään.

Minä tykkään lähes kaikesta ruoasta, joten syömisissä ei ole ollut mitään ongelmaa sen jälkeen, kun sain ateriarytmin avulla iltamässäilyn kuriin. Olen viimeaikoina syönyt herkkuja säännöllisen epäsäännöllisesti ja nauttinut niistä ilman myöhempiä tunnontuskia. Näin tämän oli tarkoituskin mennä. Olen ylpeä, että osaan herkutella vain joskus ja jättää sen siihen. Suurin tähän liittyvä havaintoni on ehkä se, että ennen esimerkiksi kahvipöydässä herkutellessa yleisin ajatus oli "paljonkohan mä kehtaan vielä ottaa lisää?". Nyt se on esimerkiksi valmiiksi annostellun jälkiruuan, jäätelöpuikon tai vastaavan kohdalla ollut ensimmäisen muutaman haukun jälkeen "nyt riittäisi, mutta tätä on vielä.. jaksankohan mä kaiken ja onko tätä edes järkeä syödä loppuun?". Tosi iso muutos, jonka uskoisin johtuvan ihan siitä, että nykyään kroppa kertoo mitä se tarvitsee ja milloin riittää. Se makukin on paras ihan vain pienen hetken, sitten siihen "turtuu". 

Luulisin, että kaltaisilleni herkuttelijoille on aika yleistä, että se käsi vain eksyy hakemaan sieltä sipsipussista mekaanisesti lisää, kunnes pohja tulee vastaan. Suklaata on pakko saada vielä muutama rivi, ja onhan se hyvää joo, mutta tosi monta kertaa huomasin syöneeni puoli pakettia muutamassa minuutissa maistamatta juuri mitään. Sitten minä järjen jättiläinen otin vielä reilusti lisää, jotta voisin "keskittyä makuun". Se herkuttelu on välillä myös aika pakonomaista. Mulle tämän tavan lopettamiseen riitti yksinkertaisesti ateriarytmin korjaaminen ja se, että rupesin mättämään niin paljon kasviksia joka päivä, että saan syötyä joka aterialla mahan täyteen, mutta kevyesti. Maun ja vaihtelun takia syön toki paljon muutakin, mutta pidän huolen, että minulla ei ole nälkä näitä valintoja tehdessäni. Ennen kasvikset oli mun mielestä oikeastaan aika turhia (= ei mitään oikeaa ruokaa). Vitamiinit saa purkistakin, joopajoo. Ei vaan hirveesti kiinnostanut. Mielipiteeni perustui varmaan lähinnä siihen, että jos koittaa korvata kunnon aterian parilla porkkanalla tai kurkunpalalla, niin siitä tulee kyllä vain paha mieli. Mutta jos keskittyy valmistaamaan hyvää ja monipuolista kasvisruokaa tai kasvislisuketta, niin se on kuitenkin vähän eri asia. Kohtelen siis nykyään kasviksia niinkuin muutakin oikeaa ruokaa :D

Entä mites se liikunta? Tähän asti olen tykännyt harrastamastani liikunnasta (salillakäynti, kotijumppa, pyöräily, kävely). Se on tuonut minulle paljon hyvää oloa ja jaksamista, enkä ole kertaakaan joutunut pakottamaan itseäni liikkeelle. Jos ei ole huvittanut, olen mennyt toisena päivänä. Tässä mulla on kuitenkin joku sellainen pieni kutina takaraivossa, että joko tämä johtuu alkuviehätyksestä, tai olen jäämässä koukkuun liikkumiseen. Toivon jälkimmäistä, mutta ensimmäisen varalle on tehtävä toimintasuunnitelma. Mitä teen, jos liikkumisesta uhkaa tulla pakkopullaa? Lupaan itselleni, että jos nykyinen liikuntainnostukseni uhkaa lopahtaa, etsin minua kiinnostavia lajeja. Ja miksen muutenkin. Minulla on muutama laji valmiinakin, joista tiedän nauttivani. Esteenä niiden aloittamiselle on pitkään ollut ajan- ja rahanpuute. Tiedän näiden olevan järjestelykysymyksiä. Aiempi liikunnan aloittamattomuuteni onkin johtunut näin jälkeenpäin ajateltuna oikeastaan siitä, että en vain ole arvostanut liikuntaa tarpeeksi laittaakseni siihen aikaa ja/tai rahaa. 

Toisaalta olen myös aiemmin miettinyt, että liikkumisesta maksaminen, ETENKIN kuntosalikortin hankkiminen on typerää, koska aina voi lähteä ilmaiseksi hölkälle. Vaikka inhoaisi hölkkäämistä. Mitä vain voi tehdä jos tarpeeksi haluaa. Mutta jos se liikunnan ja liikkumattomuuden raja menee siinä, tekeekö liikunnasta itselleen hauskan jutun vai pakkopullaa, niin kyllä mun mielestä kannattaa mennä sieltä, missä aita on matalin. Vaikka se vähän maksaisi, niin sen rahan saa kyllä tarvittaessa jostain muusta, vähemmän järkevästä pois. Varsinkin kun sen liikkumiseen käytetyn ajan tilalla tekisi kuitenkin muuten jotain muuta. Esimerkiksi kävisi leffassa tai viihteellä. Tai vetelisi telkkarin ääressä paketin jäätelöä ja pussin sipsejä.

Heiaheia

Kävin nyt varmuudeksi tänä aamuna vielä puntarilla, ja se onneksi näytti 72,1 kg, eli on sitä pudotusta ilmeisesti kuitenkin tullut viime viikollakin vajaa puoli kiloa :)

Aloitin Heiaheiassa kahvakuula-haasteen, niin saa kotonakin vähän jumppailtua. Eilinen tosin jäi kiireessä tekemättä, mutta teen sen tänään sisään niin saan aikataulun kiinni :) Viime viikot olen suorittanut venyttelyhaastetta ja tykkäsin kyllä. Hain jopa venyttelyohjeet netistä ja päätin venytellä ainakin kerran viikossa noin tunnin verran.

Olen muutenkin tykännyt tuosta Heiaheiasta, siellä saan hyvin seurattua liikuntatavoitteitteni toteutumista. Hyvin olen niihin päässytkin joka viikko. Painokäyräkin siellä on, jos sitä vaikka jossain vaiheessa myöhemmin haluan tutkia, toistaiseksi edistys sillä puolella on kyllä aika hyvin muistissakin :D

Miksi haluan laihtua?

Olen oikeastaan viimeiset viitisen vuotta halunnut laihtua, mutta tavoitteena on aina ollut lähinnä "parempi" ulkonäkö. Tavoite on sikäli epämääräinen, että olen pitänyt itseäni lähes aina jos nyt en lihavana, niin ainakin pulleana. Jopa silloin kun painoin noin 50 kg, ja kuvista näin jälkeenpäin katsottuna olin kyllä hoikka. Ehkäpä tavoitteen epämääräisyydellä on ollut vaikutusta siihen, että oikeastaan juuri mitään (lukuunottamatta satunnaisia parin viikon kalorinlaskenta- ja nälkäkuureja) ei asian hyväksi ole tullut tehtyä. Nyt haluan asettaa itselleni selkeämmän tavoitteen. Niinpä mietin minkä takia minun oikeastaan pitäisi laihtua. Tässä syitä:

1. Lapset. Haluan jaksaa leikkiä lasten kanssa paremmin. En halua enää niin usein jättää leikkiä väliin vain sen takia, etten yksinkertaisesti jaksa jatkuvasti poukkoilla lattialta ylös ja takaisin lattialle. Tällä hetkellä seuraava keskustelu käydään ainakin jossain muodossa läpi päivittäin: 

Muksu: "Äiti tule tanssimaan minun kanssa!"

Minä: "Kulta mä vähän lepäilen nyt, mutta katselen kyllä kun sä hienosti tanssit.."

2. Itsetunto (ja vaatteet). Haluan olla ainakin sen verran tyytyväinen omaan kroppaani, että uskallan käyttää sopivan kokoisia ja hieman tyköistuviakin vaatteita. Tällä hetkellä piilottelen itseäni erilaisten mammamekkojen ja muiden säkkien ja kaapujen alle. Tämä saa kyllä oikeastaan minut näyttämään entistä enemmän siltä, kuin olisin raskaana. Hävettää myöntää, että kuopuksen syntymän jälkeen käytössä ovatkin olleet lähinnä mammavaatteet. Nyt onneksi niiden lisäksi myös jumppavaatteet :D Ihania vaatteita minulla olisi kaapit täynnä, mutta mihinkään en mahdu niin että näyttäisin hyvältä. Jo yhden vaatekoon tiputus nykyisestä riittäisi siihen, että voisin taas alkaa käyttää normifarkkuja ja -paitoja. Jos haluaisin ne kivoimmat vaatteet käyttöön, täytyisi tiputtaa 2-3 kokoa.

3. Seksielämä. Haluan enemmän ja parempaa seksiä mieheni kanssa. On se hyvää ja säännöllistä nytkin, mutta silti liian usein mielessä pyörivät ajatukset siitä, etteivät miehen kädet (tai katse) nyt vain osu mihinkään ylimääräisiin muhkuroihin ja pehmusteisiin. En myöskään ole asiassa kovin aloitteellinen enää. En tunne olevani haluttava, jonka takia kiinnostus seksiin on laskenut huomattavasti. Tästä kärsimme molemmat. Tiedän kyllä, että tämä vika on suurimmaksi osaksi omassa päässäni, mies kyllä tykkää edelleen ja muistaa sen myös ilmaista. Ongelman korjaamiseksi minun on oltava tyytyväinen kroppaani, joka onnistuu joko hyväksymällä se tällaisena, tai muokkaamalla sitä. Valitsen jälkimmäisen.

4. Oma jaksaminen. Onhan se totta, että kaikki on raskaampaa kun on rapakunnossa ja kanniskelee pariakymmentä ylimääräistä kiloa ympäriinsä. Myös monet pikkujutut, esim. kenkien laittaminen jalkaan on hankalampaa, kun vatsa on tiellä. Uskoisin, että liikunnan lisääminen auttaa myös uniongelmiin ja yleiseen väsyneisyyteen/saamattomuuteen. Tämä viimeinen tosin ei liity laihtumiseen, mutta laitoin nyt kuitenkin senkin tähän.

5. Kasvot. Minulla on mielestäni hoikkana kauniit kasvot. Tai no, ainakin tarpeeksi kauniit. Kyllä niitä nykyiselläänkin katselee, mutta olisihan se kiva päästä tästä kaksoisleuasta eroon ja posketkin ovat vähän turhan pyöreät.

Onneksi pystyn vielä aika hyvin muistamaan, miltä tuntui olla kevyempi. Vanhat valokuvat auttavat myös näkemään sen vartalon, jota tavoittelen. Ei minua pieni lervahtaminen (lähinnä rintakehän alueella) hirveämmin häiritse, mutta haluaisin sen pikkuisen vatsakummun ja hoikemmat reidet takaisin. En siis edes tavoittele litteää tai lihaksikasta vatsaa, mutta haluan eroon tästä nykyisestä pallomahasta. Haluan myös, että syy lähteä mukaan tai keksiä aktiviteetteja on kiinni siitä, pidänkö kyseisestä aktiviteetista vai en, eikä siitä jaksanko sitä fyysisesti tai edellyttääkö se vartalonmyötäisiä vaatteita (esimerkiksi uimapuvun käyttöä).

Laitan tähän loppuun vielä muistiin, että seuraavaksi voisin kirjoittaa vaikka spinningistä (tai oikeastaan HIIT-treeneistä, joita olen toistaiseksi kokeillut ainoastaan spinningin muodossa) ja juomien vaikutuksesta omaan projektiini :)

Aloitus

Ajattelinpa laittaa ajatuksia ja edistymisiä ylös ja perustaa oman painonpudotusblogin :D

Olen 27-vuotias kahden lapsen äiti, ja "raskauskiloja" olisi tarkoitus lähteä pudottamaan vihdoin ja viimein. Lähtötilanteessa olen 162cm ja 75kg, eli melkoinen pullukka, eikä ulkonäköä paranna yhtään se, että suurin osa läskistä lilluu juuri tuossa vatsan kohdalla saaden minut näyttämään siltä kuin edelleen olisin pitkällä raskaana, vaikka en ole kohta vuoteen ollut.

Lapset ovat toimineet hyvänä tekosyynä kuppailla liikunnan aloittamisen kanssa ja mässäillä mitä huvittaa, kun ei mulla muka mihinkään muihinkaan harrastuksiin ole aikaa ja jotain omiakin iloja pitää olla lasten kanssa touhuilun lisäksi. Muutama viikko sitten kuitenkin kaveri vinkkasi kuntosalista, jossa lapsille on hoitopaikka, eli enää ei ollut tekosyytä liikuntaharrastuksen aloittamattomuudelle. Hankin suoraan vuoden jäsenyyden, koska se oli kuukausitasolla huomattavasti halvempi. Päätin, että nämä rahat eivät mene hukkaan. Laskeskelin, että jos käyn salilla 2-3 kertaa viikossa, tulee salikerran hinnaksi 3-5 euroa, joka on mielestäni jo aivan kohtuullista.

Aluksi mielessä ei ollut mitään sen suurempaa tavoitetta, kuin että rupean liikkumaan, niin jaksaminen paranee ja kehokin toivon mukaan ainakin kiinteytyy jos en nyt suorastaan laihtumaan rupea. Kokemusta kuntosaliharrastuksesta ei minulla juurikaan ole, mutta viihdyn valitsemallani salilla sen verran hyvin, ettei tuo 2-3 kertaa viikossa ole ollut ollenkaan paha rasti. Samalla saan myös omaa aikaa, kun lapset ovat leikkimässä kuntosalin lapsiparkissa :)

Kuntoilun aloittaminen sai minussa aikaan innostuksen tarttua toimeen ja vihdoin ruveta myös karistamaan kiloja. Liikuntaharratus alkoi yllättävän helposti, mutta tiedän, että suurin rooli painonpudotuksessa on kuitenkin ruokavaliolla. Yllätyksekseni huomasin, että varsinkaan rankemman treenin jälkeen minun ei tee edes mieli herkutella, vaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vatsa huusi minulle jo lähes tuntemattomia ruoka-aineita, kuten kasviksia ja hedelmiä :D Vaikutus tuntuisi kestävän 1-2 päivää treenin jälkeen, eli jos pidän huolen että käyn salilla vähintään joka kolmas päivä, luulisi myös herkuttelun rajoittamisen olevan suhteellisen helppoa.

Itselleni parhaan vinkin ruokavalion suhteen antoi siskoni, joka sanoi, että kannattaa syödä oikeasti paljon, mutta vähillä kaloreilla. Ennen olen rajoittanut syömisiäni lähinnä niin, että syön samaa kuin ennen, mutta puolet vähemmän ja herkuttelu minimiin. Seurauksena kauhea nälkä, mielitekojen kanssa taistelu ja lopulta sortuminen. Sortumisen jälkeen seuraa "no mitä väliä enää, olen jo pilannut kaiken"- kausi tai "no tänään vielä vähäsen mässäilen, huomenna sitten skarppaan"- kausi. Siskon vinkki tuntuu kuitenkin toimivan (ainakin tämän reilun viikon aikana on toiminut, nyt tosin on kesä ja valoisuus yms. helpottamassa ruodussa pysymistä). Olen syönyt reilusti esimerkiksi puuroa ja salaatteja (raejuustolla, niin vie nälän paremmin) ja päivällisellä aina ennen pääruokaa syön isohkon lautasellisen salaattia, niin ei tule santsattua.

Minulle tärkeää on saada syödä sitä, mitä haluan, eikä sitä mitä minun tarvitsee esimerkiksi terveyssyistä syödä. Siksi olen erityisen iloinen, että painonpudotusprojekti tuntuisi lähtevän hyvin käyntiin ikäänkuin itsestään. Ei tarvitse taistella mielitekojen kanssa, kun kasvikset ja hedelmät ovat tällä hetkellä juuri sitä mitä minun tekee eniten mieli syödä, ja ainakin toistaiseksi salaatteihin saa tarpeeksi vaihtelua lisäämällä lihaa, kalaa, erilaisia juustoja tai joskus kastikkeitakin. Kerran tai pari päivässä tekee mieli syödä tukevammin, ja päivällisellä syönkin lämpimän ruuan, ja lisäksi joskus illalla muutaman näkkärin kinkulla ja juustolla.

Ehkä tämä on vain alkuhuumaa, en tiedä, mutta päätän käyttää oloni hyödyksi. Myöhemmin saatan joutua taas taistelemaan mielitekojen kanssa, mutta ainakin siihen mennessä toivottavasti on jo hyvä alku takana motivoimassa jatkamaan :)