Tunnustus (vol 2)

Jokin aika sitten julistin, että aion pitää tiukkaa alkoholitonta linjaa, kunnes saan painon hyvin putoamaan. Nyt näyttäisi siltä, että idea oli kuolleena syntynyt. Mietin, miksi? Olin kuitenkin ollut jo noin kuukauden "tipattomalla" kun ei ollut mitään isompia kekkereitä, joissa sitä alkoholia olisi tullut nautittua. Terassilla käyminenkään ei tuntunut pakolliselta, koska kesää oli (on) vielä kuitenkin hyvin jäljellä. Aina kun oli vaihtoehtona ottaa lasillinen, mietin, etten halua katkaista hyvää lakkoa tähän. Sitten kuitenkin tuli otettua ne pari viskilasillista henkeä avaamaan. Sen jälkeen tuo nollatoleranssi on ollut kaikkea muuta kuin nollatoleranssi..

Tänäkin iltana on tullut juotua pari rentouttavaa olusta. Ja nyt on mieli maassa, miksi piti taas? Nautin joka päivä noin 200-300 "ylimääräistä" kaloria kahvimaidon muodossa, ja nyt vielä viikonloppuisin saman verran tai enemmän lisää alkoholin muodossa.. Onko tässä mitään järkeä? Varsinkin kun uuden ruokavalion ja liikkumisen myötä en edes tarvitsisi rentoutuakseni kuin sen yhden, mutta aina se jääkaappi kuitenkin kutsuu hakemaan vielä toisen jos kolmannenkin.

Aloittaessani tätä painonpudotusprojektia päätin, että tällä kertaa kyseessä on elämäntapamuutos, eikä mikään muutaman viikon juttu. Tiesin, etten jaksaisi taistella herkkuhimoja vastaan loppuelämääni, joten päätin sallia herkut silloin, kun muu syöminen on kunnossa. Herkuttelu ei ole sen jälkeen ollut minulle mikään ongelma. Ehkäpä alkoholin kanssa pitäisi nyt ottaa sama suhtautuminen. Ei mitään kieltolinjaa eikä morkkiksia, vaan kohtuullistaminen. Viimeaikoina olen kieltäytynyt muutamasta terassikutsusta, jolloin olisin voinut viettää hauskaa aikaa kavereiden kanssa. Ajattelin kuitenkin kiusauksen nauttia alkoholia olevan liian suuri niissä olosuhteissa, joten jäin kotiin. Ja sitten kuitenkin juon himassa bisseä seuraavana viikonloppuna. Seurauksena tuplamorkkis, koska omaa typeryyttäni menetin hauskan illan kavereiden seurassa ja silti lopulta kuitenkin join alkoholia.

Tästä lähtien menen alkoholin kanssa samalla linjalla, kuin muidenkin herkkujen. Olen varovainen, mutta en kieltäydy täysin. Jos on juhlat, tai muuten vaan hauska ilta tiedossa, en laske kaloreita syömisistäni ja juomisistani. Herkuttelu tai juopottelu ei saa kuitenkaan jäädä tavaksi. Olen oppinut olemaan mässäilemättä iltaisin ja herkuttelemaan kohtuudella kun siinä on oikeasti järkeä. Nyt opettelen olemaan tissuttelematta viikonloppuisin ja käyttämään alkoholia vain silloin, kun siinä on järkeä. Juhlimisen ja erikoispäivien tarkoituksena on saada aikaan hyvää mieltä, eikä morkkiksia. Mutta jos joka päivä on juhlapäivä, niin silloin oikeastaan niitä juhlapäiviä ei ole ollenkaan.

Edistymistä

Tänään huomasin ilokseni, että tosta liikunnan lisäämisestä on kyllä ollut hyötyä. Jaksan nimittäin paljon enemmän leikkiä (riehua) lasten kanssa, jopa näin puolikuntoisena. Lisäksi asenteessani ja ajattelussani liikuntaa kohtaan on tapahtunut suuri muutos. Ennen pienikin hengästyminen tai hikoilu oli minulle kauhistus. Nykyään se ei häiritse ja mietin positiivisesti, että tämäkin muuten varmaan kohottaa kuntoa samalla kun voin leikkiä lapsille mieluisia leikkejä :)

Toivottavasti ensi viikolla jo alkaisin olemaan sen verran kunnossa, että voisin käydä taas salilla ja ehkäpä kokeilla jos häntäluu antaisi pyöräillä.. Pystyn jo jotenkuten istumaan etukenossa, kun en laita painoa siihen kipeään kohtaan.

Syö tarpeeksi

Olen lukenut monia painonpudotukseen liittyviä blogeja viimeaikoina, ja monet ovat saaneet painoa hyvin alas erilaisten vähäkaloristen dieettien avulla. Tulokset eivät aina ilmeisesti ole olleet pysyviä, mutta jotenkin takaraivossa on ollut sellainen pieni ajatus, että mitä jos voisinkin onnistua siinä? Mitä jos pystyisin boostaamaan painonpudotusta vaikka parin viikon dieetillä ja sitten jatkaisin tätä nykyistä, hyväksi toteamaani tapaa..

Eilen tuli sitten vahingossa vähän testattua kitudieetinomaista syömistä. Minä jaottelen ruoat pääsääntöisesti kolmeen kategoriaan:

1. Näitä voi syödä niin paljon kuin jaksaa. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi kasvikset, raejuusto, rahka, kevyet keitot yms. Pyrin nykyään huolehtimaan, että päivän syömisistä yli puolet kuuluu tähän kategoriaan.

2. Näitä voi syödä aina kun haluaa, mutta kohtuudella. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi lisukkeet (peruna, riisi, pasta), leipä, rasvaiset juustot, liha/kala/kana/kananmuna yms. Periaatteessa puhdas liha tai kala sellaisenaan (esim. uunilohi) voisi kuulua myös ensimmäiseen ryhmään, mutta taloudellisista syistä meillä syödään enemmän makaronilaatikon, uunivuokien ja kastikkeiden tyyppisiä ruokia, joissa liha ei ole laadukasta ja sen seassa on yleensä myös muita (epäterveellisempiä?) ainesosia.

3. Näitä voi syödä silloin tällöin, mutta kohtuudella, ja vain jos päivän muu ruokailu on kunnossa (= herkuilla ei korvata aterioita). Tähän ryhmään kuuluvat kaikki suolaiset ja makeat herkut.

En punnitse ruokiani, enkä laske kaloreita tarkkaan. Usein iltaisin kuitenkin käyn mielessäni läpi päivän syömiset ja arvioin paljonko kaloreita olen suunnilleen saanut. Pyrin noin 1500 kilokaloriin päivässä, sillä tuolla määrällä painon pitäisi tippua hiljakseen, jopa ilman liikuntaa. Samaan aikaan määrä on kuitenkin riittävä pitääkseen kehoni ja mieleni tyytyväisenä ja virkeänä. 

Eilen olin tehnyt ruoaksi pinaattikeittoa, jota en ole koskaan aiemmin itse tehnyt. Ruokahaluni on edelleen huono sairastelun takia ja keitto oli niin täyteläistä (ja kun siihen tuli nokare voitakin), niin luokittelin sen 2. kategoriaan. Söin useimmilla aterioilla pienen annoksen keittoa, kun ei tehnyt mieli enempää, ja illalla arvioin syöneeni jokseenkin riittävästi. Päivän aikana tuli tehtyä tunnin reipas kävelylenkki ja puolen tunnin hikijumppa kotona. Simahdin muksuja nukutellessani noin klo 21, mikä sinällään ei ole epätavallista, vaikka yleensä valvonkin puolille öin.

Yöllä yhden aikaan kuitenkin heräsin orastavaan päänsärkyyn ja nälkään. Onneksi mieli teki kuitenkin salaattia ja raejuustoa, eikä herkkuja! Söin yöpalaa ja mietin, mikä on mennyt pieleen. Tarkistin kalorilaskurista pinaattikeiton kaloriarvot, ja tajusin syöneeni todellisuudessa päivän aikana vain noin 500-700 kilokalorin edestä, eli aivan liian vähän. Herättyäni pyörin sängyssä lähes viiteen, ja kyllä harmitti herätä ennen seitsemää, kun olisi kerrankin kerennyt nukkumaan kunnon yöunet. Olo oli myös aika surkea. Päätin huolehtia riittävästä ravinnonsaannista entistä tarkemmin tilanteessa kuin tilanteessa. Päätin myös, etten todellakaan vaaranna kehoni ja mieleni selkeästi parantunutta yhteisymmärrystä sillä, että kituuttaisin dieetillä vain laihtuakseni nopeammin. 

Tapahtuneen jälkeen jäin miettimään, mistä tämä kaikki johtui. Käsittääkseni kitudieettejä markkinoivat tahot ja osa niiden käyttäjistä kertovat, että aluksi voi olla päänsärkyä, väsymystä yms. oiretta, mutta ne kuuluvat asiaan. Kun vaan puskee menemään, niin ennenpitkää ne katoavat ja dieettiä on kohtalaisen helppo noudattaa jonkin aikaa. Dieetin jälkeen kuitenkin tulee usein herkkuhimo ja saattaa tuntua, että paino nousee ennätysvauhtia, vaikka syömiset olisivat kohtuullisempia kuin ennen dieettiä. Uskoisin, että kyseinen ilmiö johtuu siitä, miten ihminen on alunalkujaan koodattu toimimaan. Jos keho saa liian vähän ravintoa hetken, se ilmoittaa negatiivisilla tuntemuksilla, että nyt olisi syytä syödä vähän enemmän. Jos ravintoa ei kuitenkaan tule lisää, keho menee ennenpitkää jonkinlaiseen "survival modeen", olo on valpas ja energinen, jotta yksilö voisi mahdollisimman tehokkaasti hankkia itselleen ravintoa. Tällaista oloa olisi ehkä mahdollista ylläpitää pitkäänkin tilanteessa, jossa ruokaa tosiaan olisi saatavilla vain elämiseen tarvittava määrä. Laihduttajien "ongelmana" on kuitenkin se, että ruokaa on aina saatavilla, ja jotenkin pitäisi voittaa se alkukantainen vaisto syödä enemmän. Ennenpitkää vaisto vie kuitenkin voiton, ja ihminen syö. Tässä vaiheessa uskoisin, että elimistö kerää aluksi erityisen hanakasti vararavintoa, jotta vastaava tilanne ei toistuisi. Näin sen voi mielestäni loogisesti ajatella menevän, mutta tämä ei tosiaan perustu mihinkään tutkimukseen tai faktatietoon. 

Nyt lähtee jo pahemman kerran rönsyilemään, mutta tätä kirjoittaessani mietin vielä pidemmälle.. Eli mitä sitten tapahtuu, jos jollakulla oikeasti on se rautainen itsekuri ja tahdonvoima, jolla voi voittaa ihmisen luontaisen tarpeen syödä riittävästi ruokaa. Todennäköisesti kitudieetti voisi toimia, jos henkilö pystyisi dieetin loppumisen jälkeen hyvin hitaasti ja hallitusti lisäämään ruoasta saamaansa energiamäärää. Näin keho ei välttämättä missään vaiheessa toteaisi, että "nyt loppui pula-aika ja alkoi varastointi-aika", vaan yksinkertaisesti tyytyisi siihen, mitä saa. Olen siis sitä mieltä, että dieetit toimivat hyvin teoriassa, mutta harvoin käytännössä. Itse en uskalla vaarantaa vasta hiljattain löytämääni oman kehoni kuuntelemisen taitoa ryhtymällä dieetille. En tunne itseäni tarpeeksi hyvin voidakseni olla varma onnistumisesta, todennäköisyydet olisivat varmaan onnistumisen puolelle noin 75-25. Riski ei ole ottamisen arvoinen, kun vaihtoehtona on nykyinen käytäntöni, jolla varmasti onnistun. Vaikkakin hitaammin.

Maanantai (viikko 3)

Vaaka näytti tänään 72,9 kg. Tosi pieni pudotus taas (-200g viikossa), mutta ihmekös tuo kun olen maannut melkein koko viikon sängynpohjalla turpoamassa. Olen silti tyytyväinen, varsinkin tuo seuraavan kilon puolelle pääseminen on aina kivaa :)

Painonpudotukseen mitenkään liittymättä on pakko nyt vähän kirjoittaa muitakin ajatuksia ylös.. Saatiin eilen vähän ikävää postia liittyen miehen firman konkurssiin ja ulosottoon. Nyt voi olla, että miehen täytyy jäädä lasten kanssa kotiin ja minun mennä töihin. Tilannetta hankaloittaa se, että opintoni ovat harjoitteluja vaille valmiit, eli pitäisi löytää oman alan töitä, jotta valmistuisin. Samaan aikaan pitäisi myös pystyä elättämään nelihenkinen perhe sillä palkalla. Työ pitäisi myös löytää todella pian. Mutta miten saada suht hyväpalkkainen oman alan työpaikka ilman papereita, se pitäisi tässä nyt keksiä.. Toimeentulotukeakaan en voi hakea, koska olen säästänyt vuosia asuntoa varten ja ne rahat pitäisi käyttää ensin ja jättää jäähyväiset koroille, joista kertyy kuitenkin tuhansia euroja.. Ei oikein huvita sitäkään unelmaa nyt heittää tämän takapakin takia. Ja jos en onnistu saamaan toivomaani paikkaa, kyllä minulle silti töitä löytyy ja voin samalla etsiä sitten oman alan töitä.

Tuntuu, että meillä on nyt jostain syystä erityisen paljon huonoa onnea.. ensin tuo häntäluu rikkoontui, sitten tuli ikävää postia. Sen jälkeen esikoinen mäjäytti sängynlaitaan poskensa niin, että on koko poski ja silmä mustana. Ja vielä tänään päivä lähti hienosti käyntiin, kun rupesin ihan normaalisti kaatelemaan muksuille maitoa, mutta ensimmäistä kertaa he olivat huomaamattani käyneet repimässä mukeistaan pohjan "tiivisteet" irti.. Maito kyllä pysyi mukeissa ensin, mutta sitten kun nostin niitä niin sinne valahti puoli litraa maitoa pitkin keittiön kaappeja.. Hieno alku päivälle ruveta jynssäämään niitä kaappeja sisältöineen viiden aikaan aamulla.. 

Eiköhän tämä tästä kuitenkin vielä iloksi muutu, jotain täytyy nyt vaan keksiä miten saisin raha-asiat rullaamaan. Onneksi minulla on tämä painoprojekti jo aloitettuna, koska nyt tuntuu, että se antaa voimaa. Voin hallita edes jotakin tämän sekavan tilanteen keskellä. Lisäksi on erittäin hyvä, että olen jo aloittanut projektin, sillä tässä tilanteessa en varmasti tulisi aloittaneeksi. Itseasiassa todennäköisesti olisin epätoivoissani mässäillyt hirveitä määriä suklaata ja muuta, viiniäkin varmasti olisi mennyt ja paino varmaan huitelisi kohta jo kahdeksankympin puolella. Kyllä noista raha-asioista jotenkin aina selvitään, vaikeaa se tulee varmasti olemaan seuraavina vuosina, mutta ainakaan ei tarvitse sitten sen jälkeen ruveta tiputtamaan nykyisen kahdenkymmenen kilon sijasta neljääkymmentä.

Koitan parhaani mukaan pysyä positiivisena, itseni ja koko perheen takia.

Ruokailu kiireessä

Äsken jouduin miettimään kiireruokaa. Yleensä meillä on aina jääkaappi täynnä ja siellä on myös valmiina jotakin edellisen päivän lämmintä ruokaa. Ei sitä samaa lämmintä ruokaa kuitenkaan viitsi joka aterialla syödä, joten yleensä sovellan itselleni lounaaksi jotakin pikaista. Ennen lähes aina myös kaloripitoista (ja pahaa! en edes syönyt näitä siksi, että pitäisin niistä, vaan koska ei muka ollut muuta), esimerkiksi nuudelia kermaviilillä, tai ihan vaan lasten riisikakkuja juustolevitteellä tai naksuja tai erilaisia voileipiä. Kasviksiin olen aina aiemmin suhtautunut vähän niin, että ei niistä varsinaiseksi ruuaksi ole, mutta pakko pari kurkunpalaa olla lautasen reunalla, kun ne kerran ovat kuulemma terveellisiä. Lisäksi kuvittelin aiempien välipalojen ja lounasruokien olevan semi-kevyitä ja terveellisiä. Majoneesin ja kastikkeiden kanssa läträilin myös huolella, koska ei se sata-parisataa lisäkaloria per ruoka kuitenkaan kovin paljoa ole..

Nyt olen kuitenkin vihdoin löytänyt kasvikset! Uusi nopea ja helppo lempivälipala/lounas onkin perus salaatti, johon lisään ehtimisen ja maun mukaan esimerkiksi porkkanaa, kukkakaalia, kesäkurpitsaa ja puoli paketillista raejuustoa tai salaattijuustoa. Pahimmassa kiireessä pelkkä kurkku ja raejuustokin toimii, kevyttä ja hyvää :) Majoneesia tai öljyä lisään kyllä salaattiin vieläkin, mutta nykyään maltillisesti. Pääruuan sekaan olen kyllä ujuttanut kasviksia jo pidemmän aikaa, esimerkiksi nyt jääkaapissa odottaa tofu-kasvisrisotto (teki mieli kokeilla tofua jostain syystä :D), mutta se riisiosuus siinä on sen verran raskas, että syön sitä mieluummin päivälliseksi.

Olen pyrkinyt pitämään siitä kiinni, että jääkaapissa on aina salaattia sitä varten, että ei jäisi lounas väliin ainakaan sen takia, että "ei ehdi" pilkkoa. Teen nykyään 1-2kg salaattia joka toinen päivä ja siitä sitten syön sitä vaihtelevilla lisukkeilla ainakin lounaaksi ja iltapalaksi, välillä myös välipalaksi. Vaihtelen salaatin aineksia paljon ja automaattisestikin ne tulevat vaihtumaan kauden mukaan. Varmaan jossain vaiheessa voisi kokeilla lisätä jotain hedelmiäkin :) Toistaiseksi en ole yhtään kyllästynyt, mutta onhan sitä paljon muitakin nopeita, kevyitä ja terveellisiä vaihtoehtoja sitten jos jossain vaiheessa alkaa salaatti tökkimään.

Hopeareunus

Huhhuh mikä viikko.. Maanantaina alkoi keuhkoputkentulehdus, ja samana päivänä löin kipeästi häntäluuni kovaan pyörän satulaan lainatessani liian isoa pyörää. Ensin ajattelin, että se vain vähän kolahti, mutta parin päivän päästä alkoi ihan järkyttävä kipu. En pystynyt ollenkaan istumaan tai menemään itse makuulle ja käveleminenkin oli työlästä. Onneksi esikoinen pääsi mumminsa luo hoitoon, pienemmän kanssa päätin odottaa aamuun ja soittaa apua, jos en pääse ylös sängystä.

Onneksi löysin lääkekaapista minulle aiemmin viisureiden poiston yhteydessä määrättyä panacodia ja vahvempaa buranaa, joita en silloin tarvinnut. Niiden ja miehen avulla pääsin makuulle ja pystyin nukkumaan pari tuntia. Sain kuopuksenkin kammettua sängystä aamulla suht helposti, nostaminen ei onneksi tehnyt yhtään pahaa vaan omat asentomuutokset lähinnä. Pari päivää sitten oikeastaan makoilin vain sohvalla ja varasin vettä ja maitoa ja smuuthien ja muuta pientä naksua lähistölle, ettei muksu ainakaan janosta tai nälästä kärsi jos en pääsekään enää ylös. Perjantaina olo oli onneksi jo vähän parempi, pääsin jo helpohkosti itse liikkumaan ja nyt lauantaina olo on jo ihan ok, vaikka jouduin lopettamaan panacodin käytön aamulla sivuvaikutusten takia. Istumaan en pysty vieläkään, mutta toivottavasti siellä on vaan joku tulehdus tullut tämän keuhkoputkentulehduksen myötä, niin paranee varmaan pian ja pääsen taas pyöräilemään.

Inhottava viikko on ollut sikäli, että oikein mitään en ole päässyt tekemään. Muksuilla on onneksi ollut tarpeeksi viihdettä, kuopuskin tykkäsi kun sai kerrankin rauhassa leikkiä kaikilla leluilla, kiipeillä esikoisen tuoleilla yms. vaikka ei ulos pariin päivään päässytkään. Ja minä olen ottanut tämän sairastumisen toisaalta myös positiivisena haasteena, sillä yleensä sairastuttuani olen mässäillyt ihan mitä huvittaa koko sairausajan. Olen ajatellut, että se on johtunut jostain itsesäälissä rypemisestä ja siitä, että mitään muutakaan kivaa ei kipeänä voi tehdä kuin syödä.. Mutta tarkemmin ajateltuani se on kyllä todennäköisesti johtunut enemmän siitä, että kipeänä ei oikein tee mieli syödä, joten koko päivä on mennyt joko napostellessa jotain pientä suuhun vähän väliä, tai syöden vain yksi ateria päivällä. Sitten illalla yllättäen on tullut hirveä herkkuhimo, jolle olen antanut periksi, koska yhyyy. Tällä kertaa kuitenkin päätin yrittää syödä edes jotakin joka aterialla, ja iltaisin ei edes tehnyt mieli herkkuja! Join kivennäisvettä ja Hibiscus-teetä ja siinä se :)

Painoa en ole viitsinyt seurata sen jälkeen kun alkuviikosta vaaka näytti hirveitä lukemia. Toivon sen johtuvan vain nesteturvotuksesta ja lähes viikon jatkuneesta makoilusta. Maanantaina sen sitten näkee, mitä painolle kuuluu. Nyt alkaa olla jo onneksi parempi olo, vaikka ääni on vieläkin poissa ja häntäluukin välillä vihloo. Pääsen kuitenkin liikkumaan edes rauhallisesti, kävelyille ja arkiliikunnan muodossa. Pakko vähän käsitreeniäkin kokeilla, kun käsipainot tuossa lojuvat, se tuskin rasittaa keuhkoja tai perää :D

Keuhkoputkentulehdus ja tunnustus

No eipä mennyt kurja olo ohi, vaan tuli keuhkoputkentulehdus.. Onneksi älysin viime hetkellä olla menemättä sinne spinningiin. Hölkkäilin kyllä juoksumatolla 20 min silläaikaa kun sisko polki, eikä sekään tehnyt oikein hyvää. No, tiistaina olo olikin jo melkoisen kamala. Nyt siihen tunnustusosioon.. join siis pari lasia viskiä eilen ja toissapäivänä. Se nyt vaan jostain syystä auttoi, sen jälkeen tuntui, että henki kulki eikä keuhkoja poltellut ihan niin paljoa.

Sain hyvin unen päästä kiinni eilen (ylläri parin viskipaukun jälkeen :D), mutta loppuyö ei mennyt yhtään putkeen. Nukuin pari-kolme tuntia, kunnes kuopus halusi maitoa, jonka jälkeen en sitten saanutkaan enää millään unta. Viiden aikaan rupesi tuntumaan, että ehkä uni tulee sittenkin, mutta sitten muksut jo heräilivätkin.. En normaalistikaan nuku kovin hyvin, ehkä 5-6 tuntia yössä, joten nyt olo on kyllä hyvin väsynyt. Onneksi keuhkot tuntuvat vähän paremmilta jo. Muksut tosin taitavat olla myös tulossa kipeiksi..

Tämän viikon otan liikunnan kannalta rauhallisesti. Minulla on rasitusastma, joka on kyllä hoidettu siinä mielessä jo lapsena, että en enää tarvitse lääkkeitä ja voin liikkua normaalisti. Mutta hengenahdistusta inhoan yli kaiken, joten en aio harrastaa mitään liikuntaa jossa hengästyn ennenkuin olen varmasti terve. Taitaa myös täytyä siirtää kuopuksen synttäreiden juhlistamista seuraavaan viikonloppuun. Onneksi sekä miehen, että minun perheet asuvat lähellä, niin pitäisi järjestyä helposti.

Nyt koitan lepäillä ja parannella itseäni. Onneksi muksuilla on ollut sen verran aktiviteettia viimeaikoina, että pari sisäpäivää tuskin haittaa. Toivottavasti eivät tulisi kovin kipeiksi myöskään.

Maanantai (viikko 2)

Tänään puntari näytti 73,1 kg. Pudotusta viime maanantaihin nähden on vaivaiset 200g, mutta en huolestu. Olen hypännyt vaa'alla tapani mukaan joka aamu ja paino on viime viikolla vaihdellut välillä 72,3 - 74,6 kg. Nestetasapaino näyttäisi vaikuttavan aika paljon, koska rankemman treenin jälkeen paino on ollut pari päivää reilusti koholla. Voisin tehdä vaikka niin, että lasken kuukausittain keskiarvon viikkopudotukselle. Jos lukema osuu välille 0,5 - 1 kg olen tyytyväinen, muuten rukkaan ruokavaliota uudestaan.

Vähän tuntuu, että saatan olla tulossa kipeäksi :/ Olen kuitenkin sopinut siskoni kanssa, että menemme tänään yhdessä spinningtunnille, joten täytyy vaan sitten kuulostella omaa oloa siellä. Toivottavasti menee ohi, en jaksaisi mitään kesäflunssaa nyt kun kuopuksen ekat synttäritkin ovat tällä viikolla.

Miksi lihoin?

Mietinpä äsken, että miksi oikeastaan olen nykyään näin lihava. Heti tuli mieleen, että onneksi heräsin sentään tähän asiaan ajoissa, enkä esimerkiksi vasta sitten, kun olisin ollut jo vaikeasti ylipainoinen. Mutta syy lihomiseeni on kohdallani selvä. Ennen join reippaasti alkoholia ja poltin tupakkaa. Ensin vähensin näitä, ja korvasin tietenkin entisten elämäntapojen jättämiä "tyhjiä hetkiä" herkuttelulla. Aluksi en kuitenkaan lihonut paljoa, ennen lapsia painoin reilu 60 kg, eli olin vielä ihan normaalipainoinen ja -kokoinen.

Raskausaikana kuitenkin lähti mopo käsistä. Entiset paheet oli jätettävä taakse, joten herkuttelu lisääntyi entisestään. Olo oli muutenkin varsinkin loppuraskaudessa sen verran tukala, että käytin sitä tekosyynä liikkumattomuuteen ja mässäilyyn. Ensimmäisestä raskaudesta jäi kymmenisen kiloa ekstraa vyötärölle, joita en kuitenkaan mielestäni voinut lähteä pudottamaan, koska muutenkin hankalasti onnistunut imetys olisi muka voinut jotenkin kärsiä jos olisin jättänyt muutaman hillomunkin ja juustocroissantin väliin. Tiesin myös haluavani toisen lapsen pian, joten ei tuntunut mielekkäältä lähteä pudottamaan painoa siinä raskauksien välissä, vaan sitten kaikki kerralla myöhemmin.

Toinen raskaus meni samalla kaavalla kuin ensimmäinen, söin jatkuvasti jotakin ja herkuttelin aina kun vähänkin teki mieli. Kiloja jäi tälläkin kertaa noin kymmenen, mutta onneksi imetys lähti hyvin käyntiin ja hieman herkuttelua vähentämällä sain muutaman kilon nopeasti pudotettua pois. Silti jäljellä oli vielä noin +15 kg verrattuna tilanteeseen ennen lapsia. Olin kuitenkin silloinkin omasta mielestäni hieman turhan tukeva, joten tavoitteenani olisi nyt pudottaa kokonaisuudessaan noin 20 kiloa. Tavoite toki tarkentuu myöhemmin, kun näen minkä muotoinen olen liikunnan lisäämisen myötä sitten lähempänä 60 kiloa. Toivottavasti ensi kesään mennessä :)

Nyt minulla ei oikein ole enää tekosyitä jäljellä, miksi en voisi ryhtyä pudottamaan painoani. Tällä kertaa tämä on kuitenkin aiemmista yrityksistäni poiketen enemmänkin elämäntapojen muutoksen hakemista kuin varsinaista laihduttamista. Tietenkin tavoitteena on silti tuo noin 20 kilon painonpudotus samalla. Kohta lähden salille kokeilemaan vähän rauhallisempaa spinningtuntia :)

Spinning -yllätys

Kuukausi sitten päätin ensimmäistä kertaa kuntosalilla kokeilla ohjattua treeniä. Sopivasti siellä olikin alkamassa puolen tunnin spinning, jonka ajattelin olevan mukavan leppoinen tapa aloittaa. Vähän pyöräillään ja kuunnellaan mukavaa musiikkia.. Leppoisuus oli kuitenkin tuosta treenistä kaukana. Täysillä piti painaa koko homma ja jo heti alussa huomasin hikoilevani silmät ja lattian täyteen. Sen jälkeen tuntui, että happi loppuu ja haukoin henkeä jonkin aikaa (mutta jatkoin niin täysiä kuin pystyin). Seuraavaksi tulikin jo pahoinvointi ja pyörrytys, jotka kuitenkin onneksi hävisivät kun käänsin vastusta vähän pienemmälle. Treenin jälkeen huippasi, mutta kun olo tasaantui, oli voittajafiilis! Metallinmaku suussa ja hirveä närästys, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin, mistä urheilullisemmat kaverini puhuvat, kun kertovat treenin jälkeen tulevasta hyvänolontunteesta. En olisi ikinä uskonut, että oikeasti saan itsestäni revittyä kaiken irti, koska olen aina ollut vähän sellainen lusmuilija liikunnan suhteen. Jos jotain on joskus pitänyt tehdä täysillä, olen suorittanut ehkä 70% teholla, ettei varmasti joudu liikaa rehkimään tai väsy.  

Treenin jälkeen mietin, että tähän en kyllä ryhdy enää ikinä. Sitten kuitenkin seuraavina viikkoina viimeistään maanantaina on tullut olo, että mitäs jos kuitenkin vielä kokeilisin. Ja kun opin olemaan vetämättä itseäni ihan niin piippuun kuin ensimmäisellä kerralla, treenit ovat oikeastaan olleet ihan siedettäviä, jopa mukavia. Raskaita kyllä, mutta hyvällä tavalla. Aiemmin olen käynyt erilaisissa työväenopiston jumpissa, jotka ovat kyllä olleet ihan kivoja, mutta minulla ei oikeen kärsivällisyys riitä 1-2 h ohjattuun, kevyehköön harjoitteluun. Kokoajan tulee vilkuiltua kelloa. Tuossa maanantain spinningissä ei kyllä kerkeä paljoa kelloa vilkuilemaan, kun mielessä pyörii "selviän vielä nämä 30 sekuntia ennen seuraavaa pientä huilia". Viime maanantaina sain tietää, että kyseessä on HIIT-treenimuoto, eli kovatehoinen intervallitreeni. Pitäisi kuulemma olla hyvä myös läskin lähetystä ajatellen. 

Nyt olen päättänyt, että aion jatkaa tuota spinningiä maanantaisin, koska se polkaisee (heh heh) viikon niin hyvin käyntiin. Tulee jotenkin energinen olo. Seuraavana päivänä liikkumaan motivoi myös se, että on vähän pakko harrastaa jotain kevyempää, vähän tasoittavaa liikuntaa, jos haluaa niitä jalkoja käyttää vielä keskiviikkonakin. Ehkä jossain vaiheessa innostun tutustumaan enemmänkin HIIT-treeneihin, tällä kunnolla tosin tuo kerta viikkoon lienee sopiva tahti. Tuollainen itsensä ylittäminen kuitenkin motivoi yrittämään kovemmin myös muissa treeneissä. Uskaltauduin jopa kokeilemaan reipasta hölkkää juoksumatolla, jos sitä vaikka innostuisi lähtemään lenkillekin joku kerta. Jotain kummaa tapahtuu kyllä nyt pään sisällä, koska olen aina inhonnut varsinkin tämäntyyppistä liikuntaa, joka nyt tuntuukin yllättäen mukavalta :)

Ruokarytmi

Vähän nyt poikkean aiemmin suunnittelemastani aiheesta, ja kirjoitankin nyt ruokarytmistäni. Minulla on koko aikuisikäni ollut paha tapa jättää aamiainen pois, syödä kerran päivässä kunnolla (= noin 4 kertaa sen verran kuin oikeasti yhdellä aterialla kuuluisi/tarvitsisi syödä) ja sen jälkeen suht normaali iltapala. Mutta.. Sen jälkeen istahdan koneelle ja alkaa tehdä mieli vähän suolaista herkkua, jonka jälkeen täytyy tietenkin saada myös makeaa. Ja jälleen suolaista. Ja ehkä vähän vielä jotakin makeaa vielä kun olen periaatteessa mennyt jo nukkumaan. Ja öisin heräilen lasten takia vähintään kerran yössä, ja monesti on tullut haettua vielä pientä yöpalaa "että voi mennä hyvällä mielellä takaisin nukkumaan".

Tiesin kyllä, ettei tuossa ilta-/yösyömisessä ole mitään järkeä, mutta en oikein tiennyt miten saisin sen loppumaan, koska ei huvittanut myöskään kärvistellä nälkäisenä. Kun päätin ruveta syömään terveellisemmin, tutustuin aiheeseen ja monessa yhteydessä tuli esille säännöllisen ruokarytmin ja aamiaisen merkitys. Päätin kokeilla. Omalla kohdallani 4-5 ruokailua päivässä on helppo toteuttaa, koska järjestän ruokailut kuitenkin lapsille, miksi en itse söisi samalla? Aluksi olin vähän skeptinen ja ajattelin, että ylimääräiset ruuathan tulevat tietenkin vain nykyisen ruokamäärän päälle, eikä iltasyöminen muutu mihinkään. Mutta kokeiltuani lisätä joka aterialle runsaasti kasviksia ja syödä pieniä annoksia perus kotiruokaa huomasin, että illalla ei oikeasti enää tee mieli ylimääräisiä herkkuja! Tai jos tekee, otan ylimääräisen, kevyen iltapalan, ja asia on sillä selvä. Liikunnan lisäämisellä on kyllä todennäköisesti myös asian kanssa tekemistä, koska olen huomannut liikkumisen vähentävän ruokahaluani erityisesti seuraavana iltana.

Ensimmäinen viikko uudella rytmillä meni helposti, eikä kertaakaan ollut nälkä. Täytyi vain syödä edes jotain joka kerta kun annoin lapsillekin ruokaa. Ajattelin, että syön vain sen verran, kuin tekee mieli. Nyt alkaa kuitenkin tuntumaan, että olen syönyt ehkä liiankin vähän, koska salilla olen joutunut vähentämään painoja ja liikunta tuntuu muutenkin normaalia raskaammalta. Minua myös väsyttää tavallista enemmän ja tuntuu, että palautuminen vie normaalia kauemmin. En ole laskenut kaloreita, mutta entisenä kalorilaskurin käyttäjänä kaloriarvot ovat aika hyvin muistissa, ja uskoisin että niitä meni tuossa testiviikolla reilu 1000 kcal/päivä. Täytyy tähdätä siihen, että söisin noin 1500 kcal edestä päivässä. Tuolla määrällä painon pitäisi vielä pudota, mutta uskoisin että liikkuminen olisi taas helpompaa. Itseasiassa kroppa varmaankin on jo alkanut tottua uuteen rytmiin ja kyselee lisäenergiaa, koska minulla alkaa jo olla pieni nälkä ennen aterioita. Olen tästä melko yllättynyt, sillä lukemani perusteella olisin kuvitellut kehollani menevän kuukausia tottua uuteen ruokarytmiin, kun vanha, epäterveellinen rytmi on kuitenkin ollut käytössä jo kymmenisen vuotta.

Ja vielä tähän loppuun kirjoitan vähän mun päivästä. Tänään tuli pyöräiltyä muksujen kanssa rannalle, matkaa kertyi yhteensä reilu 10km ja oli mukava reissu, vaikka olikin pilvistä ja vähän ripotteli. Illalla mies vei vielä muksut pihalle, niin sain rauhassa pyykätä ja vähän laiskotellakin. Tähän mennessä mun viikon saalis on 3,5 tuntia liikuntaa arkiliikunnan lisäksi. Nyt hyvillä mielin nukkumaan :)

Miksi haluan laihtua?

Olen oikeastaan viimeiset viitisen vuotta halunnut laihtua, mutta tavoitteena on aina ollut lähinnä "parempi" ulkonäkö. Tavoite on sikäli epämääräinen, että olen pitänyt itseäni lähes aina jos nyt en lihavana, niin ainakin pulleana. Jopa silloin kun painoin noin 50 kg, ja kuvista näin jälkeenpäin katsottuna olin kyllä hoikka. Ehkäpä tavoitteen epämääräisyydellä on ollut vaikutusta siihen, että oikeastaan juuri mitään (lukuunottamatta satunnaisia parin viikon kalorinlaskenta- ja nälkäkuureja) ei asian hyväksi ole tullut tehtyä. Nyt haluan asettaa itselleni selkeämmän tavoitteen. Niinpä mietin minkä takia minun oikeastaan pitäisi laihtua. Tässä syitä:

1. Lapset. Haluan jaksaa leikkiä lasten kanssa paremmin. En halua enää niin usein jättää leikkiä väliin vain sen takia, etten yksinkertaisesti jaksa jatkuvasti poukkoilla lattialta ylös ja takaisin lattialle. Tällä hetkellä seuraava keskustelu käydään ainakin jossain muodossa läpi päivittäin: 

Muksu: "Äiti tule tanssimaan minun kanssa!"

Minä: "Kulta mä vähän lepäilen nyt, mutta katselen kyllä kun sä hienosti tanssit.."

2. Itsetunto (ja vaatteet). Haluan olla ainakin sen verran tyytyväinen omaan kroppaani, että uskallan käyttää sopivan kokoisia ja hieman tyköistuviakin vaatteita. Tällä hetkellä piilottelen itseäni erilaisten mammamekkojen ja muiden säkkien ja kaapujen alle. Tämä saa kyllä oikeastaan minut näyttämään entistä enemmän siltä, kuin olisin raskaana. Hävettää myöntää, että kuopuksen syntymän jälkeen käytössä ovatkin olleet lähinnä mammavaatteet. Nyt onneksi niiden lisäksi myös jumppavaatteet :D Ihania vaatteita minulla olisi kaapit täynnä, mutta mihinkään en mahdu niin että näyttäisin hyvältä. Jo yhden vaatekoon tiputus nykyisestä riittäisi siihen, että voisin taas alkaa käyttää normifarkkuja ja -paitoja. Jos haluaisin ne kivoimmat vaatteet käyttöön, täytyisi tiputtaa 2-3 kokoa.

3. Seksielämä. Haluan enemmän ja parempaa seksiä mieheni kanssa. On se hyvää ja säännöllistä nytkin, mutta silti liian usein mielessä pyörivät ajatukset siitä, etteivät miehen kädet (tai katse) nyt vain osu mihinkään ylimääräisiin muhkuroihin ja pehmusteisiin. En myöskään ole asiassa kovin aloitteellinen enää. En tunne olevani haluttava, jonka takia kiinnostus seksiin on laskenut huomattavasti. Tästä kärsimme molemmat. Tiedän kyllä, että tämä vika on suurimmaksi osaksi omassa päässäni, mies kyllä tykkää edelleen ja muistaa sen myös ilmaista. Ongelman korjaamiseksi minun on oltava tyytyväinen kroppaani, joka onnistuu joko hyväksymällä se tällaisena, tai muokkaamalla sitä. Valitsen jälkimmäisen.

4. Oma jaksaminen. Onhan se totta, että kaikki on raskaampaa kun on rapakunnossa ja kanniskelee pariakymmentä ylimääräistä kiloa ympäriinsä. Myös monet pikkujutut, esim. kenkien laittaminen jalkaan on hankalampaa, kun vatsa on tiellä. Uskoisin, että liikunnan lisääminen auttaa myös uniongelmiin ja yleiseen väsyneisyyteen/saamattomuuteen. Tämä viimeinen tosin ei liity laihtumiseen, mutta laitoin nyt kuitenkin senkin tähän.

5. Kasvot. Minulla on mielestäni hoikkana kauniit kasvot. Tai no, ainakin tarpeeksi kauniit. Kyllä niitä nykyiselläänkin katselee, mutta olisihan se kiva päästä tästä kaksoisleuasta eroon ja posketkin ovat vähän turhan pyöreät.

Onneksi pystyn vielä aika hyvin muistamaan, miltä tuntui olla kevyempi. Vanhat valokuvat auttavat myös näkemään sen vartalon, jota tavoittelen. Ei minua pieni lervahtaminen (lähinnä rintakehän alueella) hirveämmin häiritse, mutta haluaisin sen pikkuisen vatsakummun ja hoikemmat reidet takaisin. En siis edes tavoittele litteää tai lihaksikasta vatsaa, mutta haluan eroon tästä nykyisestä pallomahasta. Haluan myös, että syy lähteä mukaan tai keksiä aktiviteetteja on kiinni siitä, pidänkö kyseisestä aktiviteetista vai en, eikä siitä jaksanko sitä fyysisesti tai edellyttääkö se vartalonmyötäisiä vaatteita (esimerkiksi uimapuvun käyttöä).

Laitan tähän loppuun vielä muistiin, että seuraavaksi voisin kirjoittaa vaikka spinningistä (tai oikeastaan HIIT-treeneistä, joita olen toistaiseksi kokeillut ainoastaan spinningin muodossa) ja juomien vaikutuksesta omaan projektiini :)

Maanantai (punnituspäivä)

Mä olen oikeastaan sellainen, että ravaan ainakin aluksi vaa'alla joka päivä. Tiedän, ettei paino ole kovin hyvä mittari, sillä kehon koostumuksella ja sillä miten rasva jakautuu on paljon enemmän väliä. Olen kuitenkin erittäin äkkipikainen ja lyhythermoinen, joten vaihtoehdot ovat joko saada välittömiä, mitattavia tuloksia, tai kyllästyä ja luovuttaa. Ehkä voisin kehittyä tässäkin asiassa, mutta toisaalta tätä painoa olisi kuitenkin hyvä lähteä pudottamaan jo nyt eikä sitten joskus kun parikymmentä kiloa lihavampana mahdollisesti opin olemaan zen.

Varsinaiseksi mittauspäiväksi valitsin maanantain. Se tuntui jotenkin loogiselta. Toinen syy valita tuomiopäiväksi maanantai, on jo tavaksi muodostunut paheeni, eli viikonlopputissuttelu. On paljon helpompi jättää se kalja/viinipullo kauppaan, kun tietää että muunlainen valinta kostautuu sitten maanantaina. Alkoholin kanssa yritän alkuun pitää tiukkaa linjaa ja jättää sen pois, mutta myöhemmin kesällä aion kyllä sallia itselleni terassi- ja tissuttelupäiviäkin. Ehkä silloin täytyy sitten siirtää punnitus esimerkiksi perjantaiaamulle :D

Mutta jee, tänään aamulla painoin enää 73,3 kg. Painoa lähti siis viikossa 1,7 kg. Olen tähän tyytyväinen, koska olen kuullut että ensimmäisellä viikolla lähtevä paino on usein enimmäkseen nestettä. Tavoittelen jatkossa suunnilleen 0,5 kg - 1 kg pudotustahtia viikossa. Tyytyväinen olen kuitenkin niin kauan kun edes jotain lähtee. Päätän pyrkiä olemaan stressaamatta liikaa varsinkin silloin, jos tulos ei miellytä. 

Avasin eilen tilin palveluun www.heiaheia.com, jonne ajattelin ruveta merkkailemaan liikkumisiani ylös. Sieltä löytyy myös painokäyrä. Ainakin alkuun vaikuttaisi mukavalta ilmaispalvelulta :)

Tavoitteita: 

- liikuntaa 5-6 tuntia viikossa (tähän kirjaan kyllä myös arkiliikunnasta reippaammin kävellyt kauppamatkat). 1-2 tuntia saisi olla sellaista kunnon hikiliikuntaa, 1-2 tuntia kevyempää, esim. kuntosali, ja loput voin sitten keräillä vaikka ihan reippaasti kävelemällä tai pyöräilemällä. 

- painonpudotus noin 0,5 kg/vko

- herkuttelu kohtuudella, eli oppia vihdoin oikeasti syömään suklaalevystä rivi koko levyn sijaan.

- Tavoitepaino 65 kg (aluksi), mutta myöhemmin sitten yritän maltillisemmin päästä siitä vielä kohti ihannepainoani 55 kg. Tässä tietenkin saisi sitten olla mukana myös jonkinverran lihasta, eli tahdon myös kiinteytyä. Ei kovasti ilahduta mielikuva nykyisestä, plösähtäneestä vartalosta vain 25% pienempänä, vaan kyllä tässä täytyy jotain muutakin muutosta saada aikaan samalla.

Huomenna voisin kirjoitella enemmän tavoitteistani ja siitä, miksi minulle laihtuminen on tärkeää.

Aloitus

Ajattelinpa laittaa ajatuksia ja edistymisiä ylös ja perustaa oman painonpudotusblogin :D

Olen 27-vuotias kahden lapsen äiti, ja "raskauskiloja" olisi tarkoitus lähteä pudottamaan vihdoin ja viimein. Lähtötilanteessa olen 162cm ja 75kg, eli melkoinen pullukka, eikä ulkonäköä paranna yhtään se, että suurin osa läskistä lilluu juuri tuossa vatsan kohdalla saaden minut näyttämään siltä kuin edelleen olisin pitkällä raskaana, vaikka en ole kohta vuoteen ollut.

Lapset ovat toimineet hyvänä tekosyynä kuppailla liikunnan aloittamisen kanssa ja mässäillä mitä huvittaa, kun ei mulla muka mihinkään muihinkaan harrastuksiin ole aikaa ja jotain omiakin iloja pitää olla lasten kanssa touhuilun lisäksi. Muutama viikko sitten kuitenkin kaveri vinkkasi kuntosalista, jossa lapsille on hoitopaikka, eli enää ei ollut tekosyytä liikuntaharrastuksen aloittamattomuudelle. Hankin suoraan vuoden jäsenyyden, koska se oli kuukausitasolla huomattavasti halvempi. Päätin, että nämä rahat eivät mene hukkaan. Laskeskelin, että jos käyn salilla 2-3 kertaa viikossa, tulee salikerran hinnaksi 3-5 euroa, joka on mielestäni jo aivan kohtuullista.

Aluksi mielessä ei ollut mitään sen suurempaa tavoitetta, kuin että rupean liikkumaan, niin jaksaminen paranee ja kehokin toivon mukaan ainakin kiinteytyy jos en nyt suorastaan laihtumaan rupea. Kokemusta kuntosaliharrastuksesta ei minulla juurikaan ole, mutta viihdyn valitsemallani salilla sen verran hyvin, ettei tuo 2-3 kertaa viikossa ole ollut ollenkaan paha rasti. Samalla saan myös omaa aikaa, kun lapset ovat leikkimässä kuntosalin lapsiparkissa :)

Kuntoilun aloittaminen sai minussa aikaan innostuksen tarttua toimeen ja vihdoin ruveta myös karistamaan kiloja. Liikuntaharratus alkoi yllättävän helposti, mutta tiedän, että suurin rooli painonpudotuksessa on kuitenkin ruokavaliolla. Yllätyksekseni huomasin, että varsinkaan rankemman treenin jälkeen minun ei tee edes mieli herkutella, vaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vatsa huusi minulle jo lähes tuntemattomia ruoka-aineita, kuten kasviksia ja hedelmiä :D Vaikutus tuntuisi kestävän 1-2 päivää treenin jälkeen, eli jos pidän huolen että käyn salilla vähintään joka kolmas päivä, luulisi myös herkuttelun rajoittamisen olevan suhteellisen helppoa.

Itselleni parhaan vinkin ruokavalion suhteen antoi siskoni, joka sanoi, että kannattaa syödä oikeasti paljon, mutta vähillä kaloreilla. Ennen olen rajoittanut syömisiäni lähinnä niin, että syön samaa kuin ennen, mutta puolet vähemmän ja herkuttelu minimiin. Seurauksena kauhea nälkä, mielitekojen kanssa taistelu ja lopulta sortuminen. Sortumisen jälkeen seuraa "no mitä väliä enää, olen jo pilannut kaiken"- kausi tai "no tänään vielä vähäsen mässäilen, huomenna sitten skarppaan"- kausi. Siskon vinkki tuntuu kuitenkin toimivan (ainakin tämän reilun viikon aikana on toiminut, nyt tosin on kesä ja valoisuus yms. helpottamassa ruodussa pysymistä). Olen syönyt reilusti esimerkiksi puuroa ja salaatteja (raejuustolla, niin vie nälän paremmin) ja päivällisellä aina ennen pääruokaa syön isohkon lautasellisen salaattia, niin ei tule santsattua.

Minulle tärkeää on saada syödä sitä, mitä haluan, eikä sitä mitä minun tarvitsee esimerkiksi terveyssyistä syödä. Siksi olen erityisen iloinen, että painonpudotusprojekti tuntuisi lähtevän hyvin käyntiin ikäänkuin itsestään. Ei tarvitse taistella mielitekojen kanssa, kun kasvikset ja hedelmät ovat tällä hetkellä juuri sitä mitä minun tekee eniten mieli syödä, ja ainakin toistaiseksi salaatteihin saa tarpeeksi vaihtelua lisäämällä lihaa, kalaa, erilaisia juustoja tai joskus kastikkeitakin. Kerran tai pari päivässä tekee mieli syödä tukevammin, ja päivällisellä syönkin lämpimän ruuan, ja lisäksi joskus illalla muutaman näkkärin kinkulla ja juustolla.

Ehkä tämä on vain alkuhuumaa, en tiedä, mutta päätän käyttää oloni hyödyksi. Myöhemmin saatan joutua taas taistelemaan mielitekojen kanssa, mutta ainakin siihen mennessä toivottavasti on jo hyvä alku takana motivoimassa jatkamaan :)