Onnistuminen

Tässä on nyt ollut erilaisia vastoinkäymisiä elämässä, ja mä rupesin miettimään, että miksi mikään ei tunnu saavan mua luovuttamaan tämän painonpudotuksen ja elämäntapamuutoksen suhteen. Muutama aiempi laihdutusyritys on kestänyt viikon-pari ja kaatunut ensimmäiseen pieneen vastoinkäymiseen. Tai ihan vaan unohtunut. Miksi mä tällä kertaa vain tiedän, että nyt mä onnistun? Mikä on erilaista kuin ennen?

Aiemmat laihdutusyritykset ovat lähteneet siitä, että vaaka näytti enemmän kuin ikinä ennen. Tuli morkkis, ja mietin että paino on nyt saatava alas. Suhtautuminen oli sama, kuin esimerkiksi koulu-/duuniprojektissa johon on alunperin aikaa ollut puoli vuotta, mutta ensimmäiset 5 kuukautta on tullut sluibailtua ja vasta loppumetreillä huomaa, että se deadline häämöttää jo ihan nurkan takana. Hitosti hommaa, liian lyhyt aika, pakko painaa yötä päivää. Erona näiden projektien välillä on kuitenkin se, että siinä koulu-/duuniprojektissa tosiaan on se deadline, ja sitä edeltävä kiireisin aika nyt vaan on aivan perseestä jos sen itselleen on sellaiseksi laiskottelemalla järjestänyt. Elämäntapamuutoksessa ei ole deadlinea. Ennen en koskaan miettinyt, mitä teen jos/kun paino putoaa. Alitajuinen taka-ajatus oli varmaan se, että sitten voin taas jatkaa elämää "normaalisti", eli kuten ennen painonpudotusta. Tai että siihen mennessä jokin on maagisesti itsestään muuttunut niin, että en enää lihokaan takaisin. Tämän tajuaminen on ehkä ollut se suurin muutos. Sen myötä muuttui suhtautuminen koko "projektiin".

Jos aion elää jollakin tavalla koko loppuelämäni, minun on nautittava siitä. Olen mukavuudenhaluinen, enkä tee juurikaan mitään vain siksi, että olisi pakko. Tätä en aio itsessäni muuttaa, koska haluan nauttia elämästä. Tämä lähestymistapa oli siis sisällytettävä myös tähän painonpudotukseen ja terveellisempien elämäntapojen hakemiseen. Niinpä päätin, että kärjistettynä syön mitä huvittaa, miten huvittaa ja liikun kun huvittaa. Yritän vain löytää keinoja, joiden avulla minua huvittaa suurimman osan ajasta syödä terveellisesti ja liikkua ainakin jonkin verran. Yllätyksekseni näitä keinoja ei ainakaan aluksi ole tarvinnut hakemalla hakea, vaan ne tulivat oikeastaan itsestään.

Minä tykkään lähes kaikesta ruoasta, joten syömisissä ei ole ollut mitään ongelmaa sen jälkeen, kun sain ateriarytmin avulla iltamässäilyn kuriin. Olen viimeaikoina syönyt herkkuja säännöllisen epäsäännöllisesti ja nauttinut niistä ilman myöhempiä tunnontuskia. Näin tämän oli tarkoituskin mennä. Olen ylpeä, että osaan herkutella vain joskus ja jättää sen siihen. Suurin tähän liittyvä havaintoni on ehkä se, että ennen esimerkiksi kahvipöydässä herkutellessa yleisin ajatus oli "paljonkohan mä kehtaan vielä ottaa lisää?". Nyt se on esimerkiksi valmiiksi annostellun jälkiruuan, jäätelöpuikon tai vastaavan kohdalla ollut ensimmäisen muutaman haukun jälkeen "nyt riittäisi, mutta tätä on vielä.. jaksankohan mä kaiken ja onko tätä edes järkeä syödä loppuun?". Tosi iso muutos, jonka uskoisin johtuvan ihan siitä, että nykyään kroppa kertoo mitä se tarvitsee ja milloin riittää. Se makukin on paras ihan vain pienen hetken, sitten siihen "turtuu". 

Luulisin, että kaltaisilleni herkuttelijoille on aika yleistä, että se käsi vain eksyy hakemaan sieltä sipsipussista mekaanisesti lisää, kunnes pohja tulee vastaan. Suklaata on pakko saada vielä muutama rivi, ja onhan se hyvää joo, mutta tosi monta kertaa huomasin syöneeni puoli pakettia muutamassa minuutissa maistamatta juuri mitään. Sitten minä järjen jättiläinen otin vielä reilusti lisää, jotta voisin "keskittyä makuun". Se herkuttelu on välillä myös aika pakonomaista. Mulle tämän tavan lopettamiseen riitti yksinkertaisesti ateriarytmin korjaaminen ja se, että rupesin mättämään niin paljon kasviksia joka päivä, että saan syötyä joka aterialla mahan täyteen, mutta kevyesti. Maun ja vaihtelun takia syön toki paljon muutakin, mutta pidän huolen, että minulla ei ole nälkä näitä valintoja tehdessäni. Ennen kasvikset oli mun mielestä oikeastaan aika turhia (= ei mitään oikeaa ruokaa). Vitamiinit saa purkistakin, joopajoo. Ei vaan hirveesti kiinnostanut. Mielipiteeni perustui varmaan lähinnä siihen, että jos koittaa korvata kunnon aterian parilla porkkanalla tai kurkunpalalla, niin siitä tulee kyllä vain paha mieli. Mutta jos keskittyy valmistaamaan hyvää ja monipuolista kasvisruokaa tai kasvislisuketta, niin se on kuitenkin vähän eri asia. Kohtelen siis nykyään kasviksia niinkuin muutakin oikeaa ruokaa :D

Entä mites se liikunta? Tähän asti olen tykännyt harrastamastani liikunnasta (salillakäynti, kotijumppa, pyöräily, kävely). Se on tuonut minulle paljon hyvää oloa ja jaksamista, enkä ole kertaakaan joutunut pakottamaan itseäni liikkeelle. Jos ei ole huvittanut, olen mennyt toisena päivänä. Tässä mulla on kuitenkin joku sellainen pieni kutina takaraivossa, että joko tämä johtuu alkuviehätyksestä, tai olen jäämässä koukkuun liikkumiseen. Toivon jälkimmäistä, mutta ensimmäisen varalle on tehtävä toimintasuunnitelma. Mitä teen, jos liikkumisesta uhkaa tulla pakkopullaa? Lupaan itselleni, että jos nykyinen liikuntainnostukseni uhkaa lopahtaa, etsin minua kiinnostavia lajeja. Ja miksen muutenkin. Minulla on muutama laji valmiinakin, joista tiedän nauttivani. Esteenä niiden aloittamiselle on pitkään ollut ajan- ja rahanpuute. Tiedän näiden olevan järjestelykysymyksiä. Aiempi liikunnan aloittamattomuuteni onkin johtunut näin jälkeenpäin ajateltuna oikeastaan siitä, että en vain ole arvostanut liikuntaa tarpeeksi laittaakseni siihen aikaa ja/tai rahaa. 

Toisaalta olen myös aiemmin miettinyt, että liikkumisesta maksaminen, ETENKIN kuntosalikortin hankkiminen on typerää, koska aina voi lähteä ilmaiseksi hölkälle. Vaikka inhoaisi hölkkäämistä. Mitä vain voi tehdä jos tarpeeksi haluaa. Mutta jos se liikunnan ja liikkumattomuuden raja menee siinä, tekeekö liikunnasta itselleen hauskan jutun vai pakkopullaa, niin kyllä mun mielestä kannattaa mennä sieltä, missä aita on matalin. Vaikka se vähän maksaisi, niin sen rahan saa kyllä tarvittaessa jostain muusta, vähemmän järkevästä pois. Varsinkin kun sen liikkumiseen käytetyn ajan tilalla tekisi kuitenkin muuten jotain muuta. Esimerkiksi kävisi leffassa tai viihteellä. Tai vetelisi telkkarin ääressä paketin jäätelöä ja pussin sipsejä.

Heiaheia

Kävin nyt varmuudeksi tänä aamuna vielä puntarilla, ja se onneksi näytti 72,1 kg, eli on sitä pudotusta ilmeisesti kuitenkin tullut viime viikollakin vajaa puoli kiloa :)

Aloitin Heiaheiassa kahvakuula-haasteen, niin saa kotonakin vähän jumppailtua. Eilinen tosin jäi kiireessä tekemättä, mutta teen sen tänään sisään niin saan aikataulun kiinni :) Viime viikot olen suorittanut venyttelyhaastetta ja tykkäsin kyllä. Hain jopa venyttelyohjeet netistä ja päätin venytellä ainakin kerran viikossa noin tunnin verran.

Olen muutenkin tykännyt tuosta Heiaheiasta, siellä saan hyvin seurattua liikuntatavoitteitteni toteutumista. Hyvin olen niihin päässytkin joka viikko. Painokäyräkin siellä on, jos sitä vaikka jossain vaiheessa myöhemmin haluan tutkia, toistaiseksi edistys sillä puolella on kyllä aika hyvin muistissakin :D

Maanantai (viikko 5)

Tänään en kerennyt aamulla punnnitsemaan painoa, ja näin iltasella vaaka näytti 72,9 kg. Olkoon se nyt sitten tämän viikon lukema, eli vähän plussalle meni. Hirveän raskas viikko ollut, lähinnä henkisesti. Ei ole oikein jaksamista kirjoitella nyt enempää, mutta kirjoittelen sitten taas (toivottavasti jo tällä tai ensi viikolla) kun on paremmin aikaa. Mielessä on kyllä muutama aihe, mutta niistä kirjoitan sitten paremmalla ajalla.

Mikään ei elämäntaparemontin suhteen ole muuttunut, vaan menen tällä hyväksi havaitsemallani metodilla. Jos alkaa näyttää siltä, että paino jumittuu, niin vähennän syömistä hieman. Katselen nyt kuitenkin ensin muutaman viikon miten tämä paino lähtee kehittymään.


edit. Seuraavana aamuna vaaka näytti 72,1 kg eli ehkä sitä pudotusta on kuitenkin tullut viikossa puolisen kiloa. No ensi maanantaina sen näkee, missä mennään :D

Maanantai (viikko 4)

Taas olisi maanantai, ja tänään paino on 72,6 kg. Olisin luullut, että vähemmän, kun vaaka lupaili viime viikolla jo 71 -alkuisia lukemia muutamana päivänä, mutta näillä mennään. On tuokin kuitenkin 0,3 kg vähemmän kuin viime viikolla. Yhteensä pudotusta on nyt ensimmäisen kuukauden aikana siis tullut 2,4 kg.

Nyt pääsen jo pikkuhiljaa taas lisäämään liikuntaa :) Pyöräilyä en vielä ole uskaltanut häntäluun takia kokeilla, mutta reippaita kävelylenkkejä ja kotijumppaa olen tehnyt ja salilla meinasin käydä ainakin pari kertaa tällä viikolla. Ostin myös itselleni aktiivisuusrannekkeen, josta olen jo pitkään haaveillut. Se kyllä motivoi minunkaltaistani tavoitekeskeistä ihmistä hyvin liikkumaan. Kyseessä siis Polar a360 ranneke. Valitsin kyseisen mallin, koska se mittaa sykkeen suoraan ranteesta. Tutustun vähän lisää rannekkeeseen ja kirjoitan lisää siitä kunhan saan kolme viikkoa käytettyä, jolloin sen pitäisi alkaa antamaan henkilökohtaistakin palautetta.

Yleensä hyvin harvoin ostan itselleni mitään, mutta tällä kertaa ajattelin, että jos tuo sijoitus auttaa minua liikkumaan vielä hiukan enemmän ja kohottamaan kuntoani, niin mikä sijoitus voisi olla tärkeämpi? Ihmisiä on erilaisia, ja monet (esimerkiksi äitini) varmasti pitävät sykemittareita ja aktiivisuusrannekkeita täysinä turhakkeina. Minulle se on kuitenkin vähän kuin peliä, joka päivä yritän saada 100 % aktiivisuuden täyteen. Jos meinaa jäädä vajaaksi, niin tulee tehtyä sellaisia juttuja, jotka muuten voisi siirtää toiselle päivälle (esimerkiksi haravointi, siivous, kaupassakäynti). Tai tehtyä vaikka iltajumppa tai -kävely. Joskus on tietenkin pakko jäädä sängynpohjalle ja tavoite ei täyty, mutta muina päivinä voin sitten liikkua vastaavasti enemmän. Kunhan keskiarvo pysyy kunnossa :D

Tunnustus (vol 2)

Jokin aika sitten julistin, että aion pitää tiukkaa alkoholitonta linjaa, kunnes saan painon hyvin putoamaan. Nyt näyttäisi siltä, että idea oli kuolleena syntynyt. Mietin, miksi? Olin kuitenkin ollut jo noin kuukauden "tipattomalla" kun ei ollut mitään isompia kekkereitä, joissa sitä alkoholia olisi tullut nautittua. Terassilla käyminenkään ei tuntunut pakolliselta, koska kesää oli (on) vielä kuitenkin hyvin jäljellä. Aina kun oli vaihtoehtona ottaa lasillinen, mietin, etten halua katkaista hyvää lakkoa tähän. Sitten kuitenkin tuli otettua ne pari viskilasillista henkeä avaamaan. Sen jälkeen tuo nollatoleranssi on ollut kaikkea muuta kuin nollatoleranssi..

Tänäkin iltana on tullut juotua pari rentouttavaa olusta. Ja nyt on mieli maassa, miksi piti taas? Nautin joka päivä noin 200-300 "ylimääräistä" kaloria kahvimaidon muodossa, ja nyt vielä viikonloppuisin saman verran tai enemmän lisää alkoholin muodossa.. Onko tässä mitään järkeä? Varsinkin kun uuden ruokavalion ja liikkumisen myötä en edes tarvitsisi rentoutuakseni kuin sen yhden, mutta aina se jääkaappi kuitenkin kutsuu hakemaan vielä toisen jos kolmannenkin.

Aloittaessani tätä painonpudotusprojektia päätin, että tällä kertaa kyseessä on elämäntapamuutos, eikä mikään muutaman viikon juttu. Tiesin, etten jaksaisi taistella herkkuhimoja vastaan loppuelämääni, joten päätin sallia herkut silloin, kun muu syöminen on kunnossa. Herkuttelu ei ole sen jälkeen ollut minulle mikään ongelma. Ehkäpä alkoholin kanssa pitäisi nyt ottaa sama suhtautuminen. Ei mitään kieltolinjaa eikä morkkiksia, vaan kohtuullistaminen. Viimeaikoina olen kieltäytynyt muutamasta terassikutsusta, jolloin olisin voinut viettää hauskaa aikaa kavereiden kanssa. Ajattelin kuitenkin kiusauksen nauttia alkoholia olevan liian suuri niissä olosuhteissa, joten jäin kotiin. Ja sitten kuitenkin juon himassa bisseä seuraavana viikonloppuna. Seurauksena tuplamorkkis, koska omaa typeryyttäni menetin hauskan illan kavereiden seurassa ja silti lopulta kuitenkin join alkoholia.

Tästä lähtien menen alkoholin kanssa samalla linjalla, kuin muidenkin herkkujen. Olen varovainen, mutta en kieltäydy täysin. Jos on juhlat, tai muuten vaan hauska ilta tiedossa, en laske kaloreita syömisistäni ja juomisistani. Herkuttelu tai juopottelu ei saa kuitenkaan jäädä tavaksi. Olen oppinut olemaan mässäilemättä iltaisin ja herkuttelemaan kohtuudella kun siinä on oikeasti järkeä. Nyt opettelen olemaan tissuttelematta viikonloppuisin ja käyttämään alkoholia vain silloin, kun siinä on järkeä. Juhlimisen ja erikoispäivien tarkoituksena on saada aikaan hyvää mieltä, eikä morkkiksia. Mutta jos joka päivä on juhlapäivä, niin silloin oikeastaan niitä juhlapäiviä ei ole ollenkaan.

Edistymistä

Tänään huomasin ilokseni, että tosta liikunnan lisäämisestä on kyllä ollut hyötyä. Jaksan nimittäin paljon enemmän leikkiä (riehua) lasten kanssa, jopa näin puolikuntoisena. Lisäksi asenteessani ja ajattelussani liikuntaa kohtaan on tapahtunut suuri muutos. Ennen pienikin hengästyminen tai hikoilu oli minulle kauhistus. Nykyään se ei häiritse ja mietin positiivisesti, että tämäkin muuten varmaan kohottaa kuntoa samalla kun voin leikkiä lapsille mieluisia leikkejä :)

Toivottavasti ensi viikolla jo alkaisin olemaan sen verran kunnossa, että voisin käydä taas salilla ja ehkäpä kokeilla jos häntäluu antaisi pyöräillä.. Pystyn jo jotenkuten istumaan etukenossa, kun en laita painoa siihen kipeään kohtaan.

Syö tarpeeksi

Olen lukenut monia painonpudotukseen liittyviä blogeja viimeaikoina, ja monet ovat saaneet painoa hyvin alas erilaisten vähäkaloristen dieettien avulla. Tulokset eivät aina ilmeisesti ole olleet pysyviä, mutta jotenkin takaraivossa on ollut sellainen pieni ajatus, että mitä jos voisinkin onnistua siinä? Mitä jos pystyisin boostaamaan painonpudotusta vaikka parin viikon dieetillä ja sitten jatkaisin tätä nykyistä, hyväksi toteamaani tapaa..

Eilen tuli sitten vahingossa vähän testattua kitudieetinomaista syömistä. Minä jaottelen ruoat pääsääntöisesti kolmeen kategoriaan:

1. Näitä voi syödä niin paljon kuin jaksaa. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi kasvikset, raejuusto, rahka, kevyet keitot yms. Pyrin nykyään huolehtimaan, että päivän syömisistä yli puolet kuuluu tähän kategoriaan.

2. Näitä voi syödä aina kun haluaa, mutta kohtuudella. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi lisukkeet (peruna, riisi, pasta), leipä, rasvaiset juustot, liha/kala/kana/kananmuna yms. Periaatteessa puhdas liha tai kala sellaisenaan (esim. uunilohi) voisi kuulua myös ensimmäiseen ryhmään, mutta taloudellisista syistä meillä syödään enemmän makaronilaatikon, uunivuokien ja kastikkeiden tyyppisiä ruokia, joissa liha ei ole laadukasta ja sen seassa on yleensä myös muita (epäterveellisempiä?) ainesosia.

3. Näitä voi syödä silloin tällöin, mutta kohtuudella, ja vain jos päivän muu ruokailu on kunnossa (= herkuilla ei korvata aterioita). Tähän ryhmään kuuluvat kaikki suolaiset ja makeat herkut.

En punnitse ruokiani, enkä laske kaloreita tarkkaan. Usein iltaisin kuitenkin käyn mielessäni läpi päivän syömiset ja arvioin paljonko kaloreita olen suunnilleen saanut. Pyrin noin 1500 kilokaloriin päivässä, sillä tuolla määrällä painon pitäisi tippua hiljakseen, jopa ilman liikuntaa. Samaan aikaan määrä on kuitenkin riittävä pitääkseen kehoni ja mieleni tyytyväisenä ja virkeänä. 

Eilen olin tehnyt ruoaksi pinaattikeittoa, jota en ole koskaan aiemmin itse tehnyt. Ruokahaluni on edelleen huono sairastelun takia ja keitto oli niin täyteläistä (ja kun siihen tuli nokare voitakin), niin luokittelin sen 2. kategoriaan. Söin useimmilla aterioilla pienen annoksen keittoa, kun ei tehnyt mieli enempää, ja illalla arvioin syöneeni jokseenkin riittävästi. Päivän aikana tuli tehtyä tunnin reipas kävelylenkki ja puolen tunnin hikijumppa kotona. Simahdin muksuja nukutellessani noin klo 21, mikä sinällään ei ole epätavallista, vaikka yleensä valvonkin puolille öin.

Yöllä yhden aikaan kuitenkin heräsin orastavaan päänsärkyyn ja nälkään. Onneksi mieli teki kuitenkin salaattia ja raejuustoa, eikä herkkuja! Söin yöpalaa ja mietin, mikä on mennyt pieleen. Tarkistin kalorilaskurista pinaattikeiton kaloriarvot, ja tajusin syöneeni todellisuudessa päivän aikana vain noin 500-700 kilokalorin edestä, eli aivan liian vähän. Herättyäni pyörin sängyssä lähes viiteen, ja kyllä harmitti herätä ennen seitsemää, kun olisi kerrankin kerennyt nukkumaan kunnon yöunet. Olo oli myös aika surkea. Päätin huolehtia riittävästä ravinnonsaannista entistä tarkemmin tilanteessa kuin tilanteessa. Päätin myös, etten todellakaan vaaranna kehoni ja mieleni selkeästi parantunutta yhteisymmärrystä sillä, että kituuttaisin dieetillä vain laihtuakseni nopeammin. 

Tapahtuneen jälkeen jäin miettimään, mistä tämä kaikki johtui. Käsittääkseni kitudieettejä markkinoivat tahot ja osa niiden käyttäjistä kertovat, että aluksi voi olla päänsärkyä, väsymystä yms. oiretta, mutta ne kuuluvat asiaan. Kun vaan puskee menemään, niin ennenpitkää ne katoavat ja dieettiä on kohtalaisen helppo noudattaa jonkin aikaa. Dieetin jälkeen kuitenkin tulee usein herkkuhimo ja saattaa tuntua, että paino nousee ennätysvauhtia, vaikka syömiset olisivat kohtuullisempia kuin ennen dieettiä. Uskoisin, että kyseinen ilmiö johtuu siitä, miten ihminen on alunalkujaan koodattu toimimaan. Jos keho saa liian vähän ravintoa hetken, se ilmoittaa negatiivisilla tuntemuksilla, että nyt olisi syytä syödä vähän enemmän. Jos ravintoa ei kuitenkaan tule lisää, keho menee ennenpitkää jonkinlaiseen "survival modeen", olo on valpas ja energinen, jotta yksilö voisi mahdollisimman tehokkaasti hankkia itselleen ravintoa. Tällaista oloa olisi ehkä mahdollista ylläpitää pitkäänkin tilanteessa, jossa ruokaa tosiaan olisi saatavilla vain elämiseen tarvittava määrä. Laihduttajien "ongelmana" on kuitenkin se, että ruokaa on aina saatavilla, ja jotenkin pitäisi voittaa se alkukantainen vaisto syödä enemmän. Ennenpitkää vaisto vie kuitenkin voiton, ja ihminen syö. Tässä vaiheessa uskoisin, että elimistö kerää aluksi erityisen hanakasti vararavintoa, jotta vastaava tilanne ei toistuisi. Näin sen voi mielestäni loogisesti ajatella menevän, mutta tämä ei tosiaan perustu mihinkään tutkimukseen tai faktatietoon. 

Nyt lähtee jo pahemman kerran rönsyilemään, mutta tätä kirjoittaessani mietin vielä pidemmälle.. Eli mitä sitten tapahtuu, jos jollakulla oikeasti on se rautainen itsekuri ja tahdonvoima, jolla voi voittaa ihmisen luontaisen tarpeen syödä riittävästi ruokaa. Todennäköisesti kitudieetti voisi toimia, jos henkilö pystyisi dieetin loppumisen jälkeen hyvin hitaasti ja hallitusti lisäämään ruoasta saamaansa energiamäärää. Näin keho ei välttämättä missään vaiheessa toteaisi, että "nyt loppui pula-aika ja alkoi varastointi-aika", vaan yksinkertaisesti tyytyisi siihen, mitä saa. Olen siis sitä mieltä, että dieetit toimivat hyvin teoriassa, mutta harvoin käytännössä. Itse en uskalla vaarantaa vasta hiljattain löytämääni oman kehoni kuuntelemisen taitoa ryhtymällä dieetille. En tunne itseäni tarpeeksi hyvin voidakseni olla varma onnistumisesta, todennäköisyydet olisivat varmaan onnistumisen puolelle noin 75-25. Riski ei ole ottamisen arvoinen, kun vaihtoehtona on nykyinen käytäntöni, jolla varmasti onnistun. Vaikkakin hitaammin.